Valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) mielestä on tärkeätä, että tulevina viikkoina tehdään selkeitä päätöksiä, joilla lisäleikkaukset ja veronkorotukset voidaan välttää.

– Päätöksiä tarvitaan pian. Meillä ei ole varaa odotella toimenpiteitä useita vuosia. Jokainen odottamiseen käytetty vuosi tarkoittaa uutta leikkaavaa budjettia, Stubb kirjoittaa tänään perjantaina julkaistussa blogikirjoituksessaan.

Hänen mukaansa yhteiskuntasopimuksen kaaduttua hallitus kantaa vastuun siitä, että Suomen talouden suunta kääntyy ja työpaikkoja alkaa syntyä.

– Hallituksen on toteutettava toimet, joilla Suomi kuroo kiinni eroa kilpailijamaihin ja työllisyys voi kääntyä kasvuun, Stubb kirjoittaa.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi tänään uskovansa, että yhteiskuntasopimuksen kaatumisesta seuraavat lisäleikkaukset ja veronkiristykset voidaan välttää.

Hallitus on luvannut kertoa maanantaina, millä aikataululla toimiin ryhdytään.