Työmarkkinakeskusjärjestöt jatkavat neuvotteluita yhteiskuntasopimuksen synnyttämiseksi. Järjestöt aloittivat neuvottelut tänään torstaina aamukymmeneltä Etelärannassa selvitysmies Juhani Saloniuksen johdolla.
Eilen keskiviikkona osapuolet olivat koolla pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) arvioi eilisiltana, että osapuolet ovat yhä liian kaukana toisistaan eikä ole todennäköistä, että yhteiskuntasopimuksesta päästäisiin yhteisymmärrykseen perjantaihin mennessä. Sipilä kuitenkin totesi, että kaikki kivet käännetään tänään, jotta sopimus syntyisi.
Sipilä sanoi eilen myös, että perjantain takaraja on ehdoton.
Työmarkkinaosapuolten on määrä ilmoittaa viimeistään perjantaina, lähtevätkö ne neuvottelemaan yhteiskuntasopimuksesta.