Mikä on yhteiskuntasopimus?
– Hallituksen ja työmarkkinoiden keskusjärjestöjen välinen sopimus, jonka avulla yritetään kohentaa teollisuuden kilpailukykyä ja työllisyyttä.
– Hallituksen tavoitteena on, että sopimus alentaa yksikkötyökustannuksia 5 prosentilla.
– Tämä voisi tapahtua esimerkiksi pidentämällä työaikaa palkkoja nostamatta tai lyhentämällä loma-aikoja.
– Toisaalta sopimuksella on tarkoitus kohentaa irtisanottujen työntekijöiden muutosturvaa.
– Selvitysmies ja hallitus arvioivat perjantaina 21. elokuuta, onko neuvottelujen aloittamiselle edellytyksiä.
SAK on ilmoittanut, ettei se aio sitoutua mihinkään prosenttitavoitteisiin. Hallitus on vaatinut viiden prosentin kilpailukykyhyppyä yksikkötyökustannuksia alentamalla.
Talouselämän päätoimittajasta Reijo Ruokasesta SAK:n linja ja ajattelutapa on ollut aivan päätön ja hirveän vanhanaikainen.
– Ei hyväksytä tosiasiaa, että maailma ympärillä on muuttunut. Sen sijaan, että katsottaisiin, miten voidaan kehittää maata ja työolosuhteita, pidetään kiinni jostain sellaisesta mitä ei yksinkertaisesti ole. Ei ole herätty tähän päivään. Meidän bruttokansantuote on vuoden 2006 tasolla. Silti meidän ammattiyhdistysliike käyttäytyy ikään kuin me olisimme kasvava ja hyvinvoiva talous. Ammattiyhdistysliike vähät piittaa niistä ihmistä, joilla ei ole työtä ja jotka eivät ole sen jäseniä, suomi Ruokanen.
Ylen taloustoimituksen esimiehen Antti Oksasen mukaan vanhoissa poteroissa pitäytymisellä on vaikea saada aikaan yhteisymmärrystä.
– Yritysten on pitänyt mennä globaaleille markkinoille viimeisen 10–15 vuoden aikana. Kilpailua tulee joka suunnasta ja digitalisoituminen on vain kiihdyttänyt sitä. Kaikki on pitänyt muuttaa ja yritykset ovat käyneet kauhean matokuurin läpi. On aika vaikea ymmärtää ehdotonta status quossa ja vanhassa pysymistä. Käytännössä kaikki muu on muuttunut, mutta yhteiskunnallinen päätöksenteko on ollut samanlaista 50 vuotta, painotti Oksanen.
Yhteiskuntasopimuksen kolmas neuvottelukierros mahdollinen
Taloustoimittajat jakavat pääministeri Juha Sipilän (kesk.) pessimismin yhteiskuntasopimuksen syntymisestä perjantaina. Sipilä sanoi keskiviikkona, että yhteiskuntasopimus tuskin syntyy määräaikaan mennessä, niin kaukana osapuolet ovat toisistaan.
– Kyllähän mahdollisuudet näyttävät aika pieneltä. Neuvotteluihin henkilökohtaisesti sitoutuneen pääministerin usko näyttää rapisseen. Aina on pieniä mahdollisuuksia, kun on tämä päivä aikaa. Työmarkkinoilla on väännetty aikaisemminkin ratkaisu aika lyhyessä ajassa, muistutti Lännen median politiikan ja talouden toimittaja Kirsi Turkki.
Talouselämän Reijo Ruokanen uumoili, että sopimus voi olla kiinni sanavalinnoista.
– Kysymys on siitä, mikä hyväksytään oikeaksi sanamuodoksi, vaikka ei se kauhean todennäköiseltä näytä. Kyllä jonkinlainen sopimus saadaan aikaan, kun vedetään katto ja seinät tarpeeksi laajalle ja leveälle. Mitä yhteisymmärrystä voitaisiin kutsua jollain hyvällä tekosyyllä yhteiskuntasopimukseksi. Se mitä alunperin lähdettiin tavoittelemaan ei tule missään tapauksessa toteutumaan nyt eikä koskaan, korosti Ruokanen.
Ylen Antti Oksanen piti todennäköisenä myös kolmatta neuvotteluyritystä.
– En yhtään ihmettele, jos Sipilä viheltäisi pelin vielä kertaalleen poikki. Otetaan lunta tupaan mediasta, ekonomisteilta ja kenties luottoluokittajilta. Sitten tullaan myöhemmin taas uudella ehdotuksella pöytään, ennakoi Oksanen.