Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) toivoo yhteiskuntasopimuksen syntyvän, mutta ei ennusta Suomen taloudelle valtavaa kasvua lähiaikoina.
– Rakenteelliset uudistukset ovat tärkeimmät sen takia, että meidän pitää ottaa kiinni muut kilpailukykyiset maat kuten Saksa, Ruotsi ja Tanska.
Stubb uskoo, että keinoja kilpailukyvyn parantamiseen on kymmeniä.
Hallitus on aiemmin ilmoittanut toteuttavansa noin 1,5 miljardin euron lisäsäästöt ja veronkorotukset, mikäli yhteiskuntasopimusta ei synny.
Stubb toivoo, että yhteiskuntasopimus saadaan vietyä eteenpäin.
– Valtiovarainministerin näkökulmasta hartaasti toivon, että näin tehdään, koska silloin voimme perua 1,5 mijardin lisäleikkaukset ja myös alentaa ansiotuloverotusta.
Ylen ekonomistikyselyssä Suomen talousennusteet nähtiin synkkinä. Stubb yhtyy ekonomistien arvioihin: hänen mukaansa talouden kasvuluvut näyttävät heikoilta ensi vuonna.
– Täytyy muistaa, että sekä pankkien että valtiovarainministeriön arviot ovat olleet ylioptimistisia. Työttömyystilanteemme on huono, työllisyystilanne on heikko, tuottavuus on heikkoa. Kyllä me valitettavasti joudumme elämään matalan kasvun aikakautta. Tätä taustaa vasten leikkaukset eivät auta, mutta rakenteelliset uudistukset kyllä.
Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ilmoitti maanantaina osallistuvansa yhteiskuntasopimusneuvotteluihin, mutta ei aio neuvotella kokonaistyöajan pidentämisestä tai työn tuottavuudelle asetetuista prosenttitavoitteista.
Yhteiskuntasopimusta toivotaan valmiiksi ensi vuoden syksynä.
"Ei ole varaa elvyttää"
Stubb jatkoi keskustelua talouskysymyksistä Ylen A-Studiossa.
– Korostaisin, että budjetin tekeminen on totta kai vaikeaa, mutta se ei ole keskeistä Suomen talouskasvun, työllisyyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta vaan kaikista keskeisintä on se, että saamme aikaiseksi rakenteellisia uudistuksia. Yhteiskuntasopimus on tästä hyvä esimerkki, eläkeratkaisu pitää viedä maaliin, sote täytyy viedä eteenpäin, hän luetteli.
– Luulen, että jokainen suomalainen ymmärtää, että jotta saamme hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen hyvälle pohjalle, joudumme tekemään rakenteellisia uudistuksia.
Stubb sanoi, että Suomi on tällä hetkellä tilanteessa, jossa finanssipolitiikka on kiristävää.
– Se tarkoittaa käytännössä sitä, että meillä ei ole varaa elvyttää. Mitä kauemmin talous laahaa perässä, mitä vähemmän työpaikkoja saamme aikaiseksi ja mitä vähemmän kilpailukykyä, sitä enemmän joudumme leikkaamaan. Tämä on kestämätön tilanne.
Hän huomautti, että tavoitteena on saada velkaantuminen kääntymään ja velaksi eläminen loppumaan.
Hallitus on puinut maanantaina kärkihankkeita, joihin se on luvannut satsata noin miljardi euroa, mutta Stubb oli haluton laittamaan niitä tärkeysjärjestykseen.