Perussuomalaisten puoluekokouksen toinen ja viimeinen päivä on aluillaan Turussa. Aamuhartauden jälkeen ohjelmassa piti olla ministeriryhmän selonteko ja yleispoliittinen keskustelu. Ohjelmaan tuli kuitenkin heti muutos: iltapäivälle ajoitettu puoluevaltuuston valinta tehtiinkin heti aamutuimaan. Vaalin alkua hidasti muun muassa se, että paikalle odotettiin ääntenlaskijoiden puheenjohtajaa.

Puoluejohto perusteli ohjelmanmuutosta sillä, että kokousväkeä on poistumassa Turusta jo puoleltapäivin. Aikataulumuutos tuli yllätyksenä monelle äänioikeutetulle.

Kokousväkeä ei ollut paikalla kovinkaan runsaasti. Tärkeimmät henkilövalinnat puoluejohtoon tehtiin jo eilen kokouksen ensimmäisenä päivänä.

Äänestyksessä vastakkain olivat perussuomalaisten piirien puheenjohtajien keskenään neuvottelema nimilista ja vaihtoehtoinen lista, jossa puoluevaltuuston varsinaissuomalaisiksi edustajiksi ehdotettiin Juhani Hannulaa, Tuula Sellmania ja Ilpo Haalistoa, joka tavoitteli eilen puolueen varapuheenjohtajuutta.

Protesti ei kantanut, vaan puheenjohtajien lista valittiin liki 300 äänellä. Ääniä annettiin kaikkiaan 339. Kokouksessa laskettiin eilen olleen paikalla 1 313 äänioikeutettua.

Puoluevaltuustoon valittiin jälleen 48 jäsentä. Mukana ovat edustajat jokaisesta perussuomalaisten piiristä.