Mistä on kyse?

Kansainvälistä Reutersin uutistoimistoa palvelee toimittaja Jussi Rosendahl. Hän kertoo, että hänen edustamansa mediatalo käy tavallisesti hallituspuolueiden puoluekokouksissa. Lisäksi Suomen taloutta seurataan tarkasti.

– Kyllä mielenkiinto perussuomalaisia kohtaan on noussut. Eniten kiinnostavat Kreikka-linjaukset. Vuoden 2011 vaaleista lähtien puolue on kiinnostanut jo kansainvälistä mediaa, kertoo Rosendahl.

Toimittaja kertoo, että puolue tunnetaan jo maailmalla. Suomen poliittista tilannetta seurataan.

– Viime aikoina erityisesti Suomen asento eurokriisin hoidossa on kiinnostanut, pohtii Rosendahl.

Soinin joukkojen kuvat komeilevat kansainvälisissä julkaisuissa

Toimittaja Jussi Rosendahl kertoo, että hänen juttujaan on mennyt läpi muun muassa New York Timesiin, Guardianiin ja Daily Mailiin. Myös sähköisissä uutisissa käytetään jatkuvasti tarpeeksi kiinnostavia kansainvälisiä uutisia.

Rosendahl aikoo kuunnella puheenjohtaja Timo Soinin linjapuheen tarkasti. Lisäksi hän aikoo haastatella puoluekokouksen edustajia.

– Haluan tietää, millainen on tunnelma puolueen sisällä, kun puolue on ottanut nyt ensimmäistä kertaa hallitusvastuuta historiansa aikana.

Monikulttuurisuus on jo ollut esillä viime viikkojen aikana, joten tänä viikonloppuna ainakin Reuterin toimittaja aikoo ottaa esiin muita kysymyksiä.

– Kreikka on nyt enemmän tapetilla. Kyllä aion kysyä tiukasti Soinilta Kreikka-kysymyksestä, kertoo Rosendahl.