Tiistaina julkaistun työllisyystilaston mukaan esimerkiksi Kanta- ja Päijät-Hämeessä on useampi kuin joka viides alle 25-vuotias työtä vaille. Nuoria työttömiä on yli 3 800 eli yli kaksi sataa enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana.

Työvoima-asioiden asiantuntija, kansanedustaja ja entinen työministeri Tarja Filatov katsoo, että viranomaisten toimenpiteet nuorisotakuineen ovat auttaneet nuoria.

Suurimmalle osalle nuoria on esimerkiksi laadittu henkilökohtainen työllistymissuunnitelma hyvinkin nopeasti koulun päättymisen jälkeen.

Ongelma on siinä, että maan taloustilanne murskaa hyvätkin suunnitelmat. Työpaikkoja ei ole riittävästi, Filatov muistuttaa.

– Eikä tällä hetkellä ikävä kyllä ole edes riittävästi työvoimapoliittisia resursseja. Emme voi käyttää esimerkiksi sanssikorttia tai joitakin muita tukielementtejä.

Ongelmana on Filatovin mukaan sijoittuminen työllistymissuunnitelman jälkeen.

– Siinä saadaan huonommat tulokset, sillä noin kolmannes nuorista on työttömänä vielä kolmen kuukauden jälkeen ja se on liikaa.

Nuorisotakuun tavoitteena on edistää nuorten työllisyyttä ja lisätä heidän ammattitaitoaan. Nuorisotakuu koskee kaikkia alle 25-vuotiaita tai alle 30-vuotiaita, joille tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi ilmoittautumisesta.