Kansanedustaja Ilkka Kanerva vahvistaa, että hänen varastettu autonsa on löytynyt.

– Auto löytyi, kiitos poliisin, pysäköinninvalvonnan ja talonmiehen, Kanerva kertoo.

Autosta oli viety omaisuutta ja muun muassa rekisterikilvet olivat lähteneet pitkäkyntisten matkaan.

Vuosimallia 1999 oleva Saab vietiin mitä ilmeisimmin torstaina ja perjantain välisenä yönä Kanervan kotikadulta Turun keskustasta. Mitään kansanedustajan tai Etyjin puheenjohtajan tehtäviin liittyviä tärkeitä papereita autossa ei ollut.

Auton löytymisestä kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.