Kristillisdemokraattien riihimäkeläinen kansanedustaja Päivi Räsänen vaatii että maan hallitus antaa eduskunnalle tiedonannon Fennovoiman tilanteesta. Räsäsen mukaan työ- ja elinkeinoministeriön on tutkittava myös huolellisesti kroatialaisyhtiön taustat. Räsäsen kannanotosta kertovat torstaina 2.7.2015 mm. Talouselämä ja Kauppalehti verkkojulkaisuissaan.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja ja kansanedustaja Päivi Räsänen vaatii Fennovoiman tilanteesta tiedonantoa eduskunnalle. Eduskunta on aloittanut juuri kesälomansa, mutta tällä viikolla Fennovoiman kumppaneista esiin tulleet tiedot vaativat Räsäsen mukaan sitä, että maan hallitus antaa asiasta myös selonteon eduskunnalle.

Talouselämä lehden haastattelema kansanedustaja Päivi Räsänen korostaa, että eduskunnalle annettava tiedonanto tarjoaisi mahdollisuuden asian perusteelliseen valiokuntakäsittelyyn sekä eduskunnan kannanottoon äänestämällä. Tätä ennen TEM:n on selvitettävä huolellisesti kroatialaisen energiayhtiön taustat ja mahdolliset kytkennät Rosatomiin.

Riihimäkeläinen Päivi Räsänen on väistyvä kristillisdemokraattien puheenjohtaja. Puolue valitsee itselleen uuden puheenjohtajan Joensuun puoluekokouksessaan elokuussa 2015. Päivi Räsänen on aiemmin ollut ydinvoiman kannattaja mm. Alexander Stubbin hallituksessa 2014 Räsänen asettui kannattamaan Fennovoiman hanketta syksyllä 2014.

(Korjattu 3.7.2015 klo 12.55. termi "selonteko" termiksi "tiedonanto").