Kirjoitantätä tekstiä perjantain ja lauantain välisenä yönä klo 2:30 kotonani Porin Aittaluodossa. Siihen on hyvä syy.

Nukkuminen on hankalaa, koska seinän läpi kantautuu kova basson jyskytys jokirannan suunnalta. Kirjurinluodossa on ollut käynnissä leppoisaksi kesätapahtumaksi kuvattu viinifestivaali esiintyjineen. Paha sanoa, tuleeko musiikki vielä tähän aikaan Kirjurista vai jokirannasta jostain jatkopaikasta. Kovaa kuitenkin soi ja on soinut keskeytyksettä alkuillasta saakka.

Porissa tapahtuu niin vähän, että kaupungissa tunnutaan ymmärtävän hyvin pitkälle meluamista öiseen aikaan, kun jossain on jotain elämää. Ykkösymmärretty on heinäkuinen jazz-festivaali kauppa- ja bilekatuineen. Sieltä musiikki jyskyttää yömyöhään, ja osa porilaisista muuttaa festivaalien ajaksi suosiolla kesämökille.

Toisin on Helsingissä, vanhassa kotikaupungissani. Siellä käydään erittäin tiukkaa keskustelua, pitääkö musiikin soittaminen keskusta-alueella lopettaa kello 22 vai 23.

Joku voi sanoa, että itsepä olet asuinpaikkasi valinnut. Niin kai sitten. Aittaluoto ei tosin sijaitse keskustan bilepaikkojen vieressä vaan hieman syrjässä, lähellä keskustaa toki. Kokemäenjoki tuo metelin Kirjurinluodon puistosta ja jokirannasta tänne saakka esteettä.

En usko, että ongelma koskettaa vain tätä kaupunginosaa. Kaupungin keskustassa asuu paljon vanhoja ihmisiä ja myös vuorotyötä tekeviä. Ehkä he käyttävät korvatulppia. Niihin minäkin turvautuisin, jos olisi pakko saada nukuttua.

Olisi mukavaa, jos Porin kaupunki ja virkavalta huolehtisivat kaikkien asukkaiden viihtyvyydestä tasapuolisesti. Pimeimmän yön ajaksi toivoisin kaikille asukkaille mahdollisuutta levätä, jotta päiväsaikaan jaksaa taas ahertaa verotuloja kaupungin kassaan.