Suomi ei näillä näkymin aio muuttaa Parikkalan väliaikaista rajanylityspaikkaa kansainväliseksi. Suomi on lähettänyt asiasta vastauksen Venäjälle.
Venäjä ehdotti Parikkalan rajanylityspaikan kansainvälistämistä Suomelle toukokuussa lähetetyssä nootissa.
Sisäministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan Suomella on kaksi syytä, minkä vuoksi kansainvälistämiseen ei lähdetä ainakaan juuri nyt.
– Matkustajamäärät Suomen ja Venäjän välillä ovat aika tavalla laskeneet. Itärajalla on vielä aika paljon käyttämätöntä kapasiteettia. Toinen syy on kustannukset. Rajanylityspaikan kansainvälistäminen maksaisi noin 20 miljoonaa euroa ja tähän päälle tulisivat vielä miljoonien vuotuiset käyttökustannukset. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa tähän, sisäministeri Petteri Orpo sanoo.
Orpo ei kuitenkaan lyö ovea täysin lukkoon kansainvälistämiselle.
– Haluan korostaa, että tulevaisuudessa se on mahdollista, jos taloustilanne paranee ja matkustajamäärät lähtevät taas kasvuun.
Parikkalan väliaikaisen rajanylityspaikan kautta voi nykyään kulkea pääosin rekkaliikennettä.
Parikkalassa uskotaan, että rajanylityspaikan kansainvälistäminen houkuttelisi huomattavasti henkilöliikennettä, koska Venäjä on rakentamassa paikalle hyvät tieyhteydet.
Parikkalassa ei luovuteta
Parikkalassa on ajettu kansainvälistä rajanylityspaikkaa jo pari vuosikymmentä. Yksi puuhamiehiä on ollut Parikkalan kunnanhallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja Ari Berg.
– Totta kai otamme Suomen tekemän päätöksen pettyneinä vastaan, Berg sanoo.
Bergin mukaan Parikkalassa oli toivo jo korkealla, kun tieto Venäjän ehdotuksesta kansainvälistää rajanylityspaikka tuli toukokuussa.
– Suomen nihkeä vastaus oli pettymys, Berg sanoo.
Kunnassa ei aiota kuitenkaan vieläkään luovuttaa.
– Kyllä tämä on sellainen asia meidän aluekehityksen ja elinvoiman kannalta, että mielestäni tätä hanketta pitää viedä edelleen voimakkaasti eteenpäin, Berg sanoo.
Suomen vastauksesta Venäjän noottiin kertoi ensimmäisenä Etelä-Saimaa.