Amerikkalaismiljardööri Donald Trump ilmoitti viime viikolla lähtevänsä mukaan republikaanisen puolueen presidenttiehdokaskilpaan. Ehdokkuuden julkistamistilaisuudessa Trump muun muassa kutsui meksikolaisia raiskaajiksi ja rikollisiksi.
Espanjankielinen televisioyhtiö Univision ilmoitti torstaina peruvansa Miss USA-lähetyksen, jonka oikeudet se oli ostanut Trumpilta. Yhtiön mukaan Trumpin kommentit olivat loukkaavia ja Univision aikoo siksi katkaista suhteensa sekä kaikkiin Trumpin yhtiöihin että Miss Universe-missiorganisaatioon.
Nyt miljardööri suunnittelee kanteen nostamista televisioyhtiötä vastaan. Trumpin mukaan yhtiö on rikkonut sopimuksen.
– Totta kai olen allekirjoittanut sopimuksen, viiden vuoden sopimuksen. Heidän on maksettava minulle melkein 15 miljoonaa. He eivät voi tehdä näin, Trump sanoi Fox News-uutiskanavalle.
Amerikkalainen televisiokanava NBC omistaa oikeudet Miss USA:n lähettämiseen, mutta Univision oli suunnitellut lähettävänsä kisan ensimmäistä kertaa espanjaksi.