Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) avasi Ylen A-studiossa työttömyysturvan uudistamiseen liittyviä päätöksiä. Hallitus ja työmarkkinajärjestöt sopivat aamulla ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkausten lykkäämisestä vuoden 2017 alkuun.

– Työttömyysturvan uudistaminen on aika pitkälti rakenteellinen toimi, ja valtiovarainministerin ominaisuudessa pitää tietysti katsoa lukuja. Meidän tavoitteemme oli, että se säästäisi noin 200 miljoonaa ensi vuonna. Mutta heti alusta saakka oli selvää, että näin ei tule käymään, että se kestää vähän kauemmin. Sen takia aloittamisen siirtäminen vuodelle 2017 on oikeastaan ihan ok.

Stubb sanoi, että neljän miljardin säästöjen työkalupakkiin kuuluu monia toimia.

– Ne voivat laskennallisesti pikkaisen muuttua matkan varrella, ja tämä oli totta kai yksi niistä.

Stubbin mukaan tavoitteena on tehdä sellaisia työmarkkinauudistuksia, joilla työn tekeminen ja työn teettäminen Suomessa olisi kannattavaa.

Hän sanoi uskovansa, että kaikki suomalaiset ymmärtävät, mikä taloudellinen tilanne on ja miten tärkeää työ on.

– Eihän tämä maa ilman työtä lähde uudestaan nousuun.