Hallitus ilmoitti tänään aamulla, että se lykkää päätöksiä ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaamisesta vuodella siten, että leikkaukset toteutetaan vuonna 2017. Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies uskoo tämän edistävän palkkaneuvotteluita, sillä palkansaajaosapuolet ovat suhtautuneet työttömyysturvan leikkaamiseen kriittisesti.

- Se että päätöksiä ansioisidonnaisen leikkaamisesta myöhennetään, mielestäni selkeyttää tilannetta palkkaneuvotteluiden osalta. Mielestäni lähtökohdat sille, että työllisyys- ja palkkasopimuksen kolmas vuosi saadaan sovittua ovat olemassa, Häkämies arvio.

Epäselvää on kuitenkin se riittääkö pelkkä ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkauksen lykkääminen palkansaajaosapuolelle. Häkämies suhtautuu kuitenkin toiveikkaasti palkkaratkaisun syntymiseen.

- Jaksan olla optimisti ja uskoa, että tämä palkkaratkaisu saataisiin tämän viikon aikana aikaiseksi. Että työttömyysturvan myöhentäminen ja siihen sisältyvä uusi tai täydentävä valmistelu sen sisällöstä mahdollistaisi sen, mutta tietysti palkansaajat ja SAK tekevät omalta osaltaan päätökset, Häkämies tiivistää.

SAK on tänään ehdottanut yhteiskuntasopimusneuvotteluiden lykkäämistä vuodella. Elinkeinoelämän keskusliitosta ehdotus ei saa kannatusta.

- Maan hallituksen ohjelmassa ilmoittama aikataulu on loppukesä, eli tässä muutaman kuukauden sisällä. Tuo aikataulu kyllä meille sopii, koska nämä meidän haasteemme ja työllisyyden näkymät ovat niin heikot ja haastavat, että päätöksille on tältä osin varmasti kiire, Häkämies sanoo.

Hän korostaa, että nykyinen aikataulu on hallituksen tarjous työmarkkinaosapuolille ja valta sen muuttamisesta hallituksella. Hallitusohjelmaan on kirjattu odotus siitä, että työelämän osapuolet sitoutuvat yhteiskuntasopimukseen elokuuhun mennessä.