Hallitus ja työmarkkinajärjestöt sopivat aamulla ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkausten lykkäämisestä vuoden 2017 alkuun. Hallitusohjelmassa oli sovittu, että leikkaukset ansiosidonnaiseen työttömuusturvaan valmistellaan 15. lokakuuta mennessä. Lainsäädäntö oli tarkoitus saada valmiiksi vuonna 2016.

– Se ei nyt ole realistista tässä aikataulussa, vaan säästöt alkavat tulla sitten vuodesta 2017 alkaen, myöntää työmarkkinajärjestöjä tavannut pääministeri Juha Sipilä (kesk.)

Hallitusohjelman budjetin talousosion liitteen mukaan leikkauksten oli tarkoitus purra jo ensi vuoden aikana.

Muualta etsittävien korvaavien säästöjen kanssa ollaan Sipilän mukaan ahtaassa raossa. Pääministeri arvioi, että Suomi on hyvin lähellä joutua EU:n toimesta liiallisen alijäämän menettelyyn.

– Muutenkin meidän liikkumavaramme on hirveän tiukka. Varmasti joudutaan miettimään joidenkin säästöjen ajoitusta aikaisemmaksi, arvioi Sipilä.

Mistä uusia, korvaavia säästöjä haetaan, selviää budjettiriihessä syksyllä.