Soini kirjoitti blogissaan muun muassa, että RKP olisi ollut valmis hyväksymään perussuomalaisten ja keskustan EU-, maahanmuutto- sekä ulko- ja turvallisuuspoliittiset linjaukset.
RKP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Mats Nylund tyrmää Soinin kirjoituksen.
– Soini puhuu täysin puppua väittäessään, että RKP olisi hyväksynyt muun muassa perussuomalaisten EU- ja maahanmuuttolinjaukset. Soinin väitteet kaatuvat omaan mahdottomuuteensa, sillä RKP pudotettiin hallituksesta ennen kuin mitään neuvotteluja edes oltiin aloitettu, pedersöreläinen Nylund toteaa tiedotteessaan.
Hän ihmettelee, kuinka RKP olisi voinut hyväksyä asioita, joista sillä ei ollut vielä tietoa.
– Soinin väitteet ovat soopaa, ja hän tietää sen itse, Nylund sanoo.
Sanailu RKP:n ja perussuomalaisten välillä on ollut vilkasta ja molemminpuolista. RKP kritisoi perussuomalaisia esimerkiksi Pietarsaaren seudulla viikonloppuna järjestetyssä puoluekokouksessaan.