Perussuomalaisten eduskuntaryhmän uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Sampo Terho. Terhon valinta oli yksimielinen. Hänellä ei ollut vastaehdokkaita.

Terho nousi ensimmäistä kertaa eduskuntaan kevään eduskuntavaaleissa. Hän tomi europarlamentaarikkona vuosina 2011–2015.

Valinnan teki perussuomalaisten eduskuntaryhmä tänään maanantaina pidetyssä kokouksessaan.

Ryhmän varapuheenjohtajiksi valittiin Ritva "Kike" Elomaa ja Ari Jalonen. Elomaan valinta oli yksimielinen. Jalonen puolestaan voitti äänestyksessä Laura Huhtasaaren.

Eduskuntaryhmän puheenjohtajana tähän asti toiminut Jari Lindström (ps.) luopui paikasta, koska hänestä tuli oikeus- ja työministeri.

Sampo Terhon valinnasta kertoi ensimmäisenä perussuomalaisten lehti Suomen Uutiset.