Kreikan pääministerin Alexis Tsiprasin mielestä Kreikan lainoittajien vaatimukset uudistuksista ovat järjettömiä. Tsipras tuuletti ajatuksiaan ranskalaisen Le Monde -lehden kolumnissa, uutistoimisto AFP kertoo. Vika ei ole kreikkalaisissa, Tsipras kirjoittaa.

– Sopimusta ei ole syntynyt, koska tietyt instituutiot esittävät absurdeja ehdotuksia ja suhtautuvat välinpitämättömästi kreikkalaisten demokraattisesti tekemään valintaan.

Valinnalla Tsipras viitannee vasemmistolaisen Syriza-puolueensa vaalivoittoon, jonka seurauksena Kreikka suhtautuu aiempaan kriittisemmin sille esitettyihin uudistusvaatimuksiin.

Kreikka neuvottelee Euroopan unionin, kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Euroopan keskuspankin kanssa runsaan seitsemän miljardin euron lainaerästä, joka on viimeinen erä sille myönnetystä toisesta tukipaketista. Ehdoista ei siis ole saavutettu yhteisymmärrystä.

Pääministeri Tsiprasin mukaan maan hallitus on jo tehnyt myönnytyksiä: se esimerkiksi suostuu yksityistämisiin ja arvonlisäverojärjestelmän uudistuksiin.

Kreikan valtiovarainministeri on puheissaan sovittelevampi ja sanoo, että ainoa vaihtoehto on se, että Kreikka tulee pääsemään sopimukseen kansainvälisten lainoittajien kanssa.