Hallituksen muodostajan Juha Sipilän (kesk.) mukaan lauantai on hallitusneuvotteluissa isojen päätösten päivä. Sipilä kommentoi neuvottelujen kulkua myöhään perjantai-iltana, kun keskustelut oli perjantain osalta saatu päätökseen.

Sipilän mukaan lauantaina lyödään lukkoon talouden, verotuksen ja reformien raamit.

– Ne on aikataulutettu huomiselle ja valmistelu näyttäisi nyt etenevän niin, että päätökset voidaan tehdä, Sipilä totesi ennen poistumistaan Smolnasta, jossa hallitusneuvotteluja käydään.

Sote-malli on osa reformi- eli uudistuspäätöstä, eli senkin sisältö selviää huomenna lauantaina. Myös kuntien miljardisäästöstä on Sipilän mukaan saatu aikaan näkemys.

Sipilä ei vielä perjantai-iltana kertonut, kerrotaanko isojen päätöksien sisällöistä heti huomenna lauantaina.

– Sekin päätös kuuluu huomisiin päätöksiin, hän hymyili.

Sipilä myönsi, että torstain neuvottelut eivät sujuneet suunnitelmien mukaan, mutta aikataulu otettiin kiinni perjantaina. Selvä syykin aikataulun kirimiseen löytyi:

– Otettiin itseämme niskasta kiinni.

Neuvottelut jatkuvat huomenna lauantaina klo 10.