Hallituksen muodostaja Juha Sipilän (kesk.) mukaan perjantain neuvotteluissa on päästy hyvin eteenpäin. Hän kertoi perjantai-iltana, että päätöksiä on tehty ja aikataulua on kiritty kiinni.

– Tänään tehdään ylipitkä päivä niin, että tämän päivän tavoitteet on saavutettu, hän kertoi toimittajille päivän kulusta.

Sipilä kertoi, että kiistakysymyksiä on edelleen, mutta nippu avoinna olleita asioita on saatu myös selvitettyä. Esimerkiksi verotuksesta on tehty nyt linjapäätös, jonka vaikutuksia parhaillaan lasketaan. Verotuksen yksityiskohtia on kuitenkin edelleen auki, mutta sen verran Sipilä paljasti, että pieni- ja keskituloisten tuloverotusta pyritään keventämään – tosin samalla joihinkin muihin veroihin tulee kiristyksiä.

– Karkea linja on se, että kokonaisveroaste ei nouse, mutta ei juuri laskekaan.

Soten kanssa tehdään edelleen töitä reformiryhmässä, Sipilä kertoi. Sipilän mukaan sote-mallia ei esimerkiksi vielä ole valittu.

– Viimeinen viilaus jää varmaan viikonloppuun, Sipilä arveli soten aikataulusta.

Sipilä uskoo, että sotestakin päästään ratkaisuun viikonlopun aikana.

Sipilän mukaan neuvotteluja jatketaan lauantaina klo 10.