Virkavapaalta palaava Tullin pääjohtaja Antti Hartikainen uskoo virastonsa pääsevän jälleen normaaliin arkeen kohujen jälkeen. Hartikaisen mukaan menneitä on silti yhä puitava.
– Asiat pitää vielä selvittää loppuun asti. Totta kai tässä on ollut virheitä puolin ja toisin; olen myöntänyt omani ja pyytänyt anteeksi. Toivon, että toinenkin osapuoli tulee vastaan, Hartikainen sanoi Yle Radio 1:n Ykkösaamussa perjantaina.
"Toisella osapuolella" Hartikainen täsmensi tarkoittavansa Tullin johtoryhmää ja muutamia nimeltä mainitsemattomia henkilöitä, jotka ovat vastustaneet hänen paluutaan pääjohtajaksi.
– [Asioiden selvittäminen] on siitä kiinni, että jokainen haluaa sen tehdä. Asiat taustalla eivät mielestäni ole niin suuria, Hartikainen jatkoi.
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) antoi helmikuussa Hartikaiselle vakavan huomautuksen. Moitteet tulivat mm. siitä, että Hartikainen oli arvostellut julkisuudessa alaisensa toimia.
Syksyllä 2014 käytiin keskustelua siitä, oliko Hartikainen yrittänyt vaikuttaa vaimonsa työpaikan saantiin Tullissa. Selvitysten perusteella hän ei ollut puuttunut puolisonsa palkkaamiseen.
Hartikainen palaa virkavapaaltaan Tullin pääjohtajaksi 1. kesäkuuta. Virkavapaallaan hän on toiminut EU:n Libyan-rajaturvallisuusoperaation johtajana.