Kansanedustaja Toimi Kankaanniemen (ps.) tekstiviestikohu ei aiheuta toimia eduskunnassa. Keskisuomalainen kertoo tänään perussuomalaisten jyväskyläläisen kansanedustajan viestitelleen seksiehdotuksia vieraille naisille Facebookissa. Vaalien jälkeen Kankaanniemi oli pyytänyt naisia olemaan kertomatta viesteistä kenellekään.

Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen sanoo, että Kankaanniemen viestittely ei kuulu eduskunnalle.

– Eduskunta ei instituutiona jäsentensä yksityiselämään puutu, edustaja on yksityisessä elämässään samassa asemassa kuin kuka tahansa kansalainen. Kun politiikkaan osallistutaan, kaikki kansanedustajien tekemiset ovat kansan kaikkivaltiaan arvioinnissa, ja arvioinnin paikka on vaaleissa, Tiitinen sanoo.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin toteaa Kankaanniemen harkintakyvyn pettäneen täydellisesti. Soinin mukaan kohun käsittely on puolueen eduskuntaryhmän asia.

Seppo Tiitistä haastatteli Virpi Kotilainen.