Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä vakuuttaa, että hallitusneuvottelujen työryhmien tavoitteet etenevät aikataulussa. Sipilä kertoi Ylelle maanantai-iltana Smolnassa, että hallitusneuvottelut ovat edenneet suunnitelmien mukaan.

– Valmista pyritään saamaan toukokuun aikana alkuperäisen aikataulun mukaan. Nyt nämä kolme työryhmää, jotka tekevät töitä, sekä tämä strategiatyöryhmä, niin niiden tavoitteena on päästä maaliin keskiviikkona. Sen jälkeen käydään talouden kimppuun, Sipilä sanoo.

Sipilä kertoo olleensa jopa yllättynyt siitä, miten hyvin esimerkiksi strategiatyö on mennyt eteenpäin.

– EU-linjauksissa ja maahanmuuttoasioissa on päästy myös aimo askel eteenpäin. UTP-ryhmä aloitti vasta tänään illalla, joten siitä en tiedä, missä siellä mennään.

Sipilän mukaan työryhmissä on otettu huomioon myös EU-komission keskiviikkona tulevat uudet suunnitelmat jakaa pakolaisia tasaisemmin EU-maissa.

– Tämä kysymys on sekä EU-ryhmässä että maahanmuuttoryhmässä tiedossa ja siihen myös otetaan kantaa, Sipilä linjaa.