Hallitusneuvotteluiden työryhmissä enemmistön muodostavat miehet. Keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen muodostamissa työryhmissä istuu yhteensä 48 jäsentä, joista noin neljäsosa eli 13 on naisia.
Eniten naisia istuu Juha Sipilän vetämässä strategiatyöryhmässä, jonka 21 jäsenestä kahdeksan on naisia. Neljä heistä ovat keskustalaisia ja perussuomalaisilta sekä kokomukselta on molemmilta kaksi naista ryhmässä.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan työryhmän yhdeksästä jäsenestä vain yksi on nainen, perussuomalaisten Maria Lohela. EU-työryhmän yhdeksiköstä naisia on sen sijaan kaksi, joista ryhmän puheenjohtajana toimii Leena Toivakka (kok.), lisäksi ryhmässä on europarlamentaarikko Henna Virkkunen. Maahanmuuttotyöryhmässä on sama tilanne, yhdeksästä henkilöstä kaksi on naisia – yksi keskustalta ja yksi kokoomuksesta.
Hallitusneuvotteluiden työryhmien sukupuolijakauma muistuttaa eduskunnan vastaavaa. Työryhmissä naisten osuus on noin 27 prosenttia, kun koko eduskunnassa naisten osuus on 41,5 prosenttia.
Hallitusneuvotteluihin osallistuvissa puolueissa naiskansanedustajat ovat vähemmistössä. Keskustan kansanedustajista noin 29 prosenttia on naisia. Perussuomalaisten kansanedustajista noin 32 prosenttia on naisia ja kokoomuksen vastaava lukema on 43 prosenttia.
Suhteellisesti eniten naiskansanedustajia eduskuntaryhmissään on SDP:llä (n. 62 %), kristillisdemokraateilla (60 %) ja vasemmistoliitolla (n. 58 %).