Keskustan konkaripoliitikko Paavo Väyrynen pitää Juha Sipilän muodostamaa hallituspohjaa haasteellisena.

Väyrysen mielestä paras pohja tulevalle hallitukselle olisi ollut Keskustan, Perussuomalaisten, ja SDP:n muodostama peruspunamultahallitus.

Väyrysen mukaan Keskustalle on vaikeaa toteuttaa vaalitavoitteitaan ulko- ja sisäpolitiikassa Kokoomuksen kanssa. Väyrynen kertoo blogissaan olleensa asiasta yhteydessä Keskustan puheenjohtajaan Juha Sipilään.

Toiseksi parhaana vaihtoehtona Väyrynen pitää keskustavoimien koalitiota, jossa hallituksen muodostaisivat Keskustan lisäksi Perussuomalaiset, RKP ja Kristillisdemokraatit. Sillä olisi eduskunnassa niukka enemmistö, 102 kansanedustajaa.

8.5. klo 15.00 Korjattu otsikkoa ja sisältöä. Väyrysen ykkössuosikkihallitus on Keskustan, perussuomalaisten ja SDP:n muodostama punamultahallitus.