Keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen hallitusneuvottelut ovat alkaneet perjantaina iltapäivällä Helsingissä Smolnassa. Talouden tilannekuva keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten edustajilla on jokseenkin samanlainen, joten työssä päästään ilmeisesti varsin nopeasti hahmottamaan uuden hallituksen strategisia kärkihankkeita Suomelle.
Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja Alexander Stubbin hallituksen ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen on asioiden etenemiseen tyytyväinen.
– Lupaavalta vaikuttaa, nyt jo on käyty hyviä keskusteluja. Meillä on yhteinen näkemys siitä, että Suomi on vaikeassa tilanteessa, ja se edellyttää rohkeutta ja kykyä sopia asioista, kertoo Grahn-Laasonen Smolnasta.
– Tämä on toivottavasti sellainen hallituspohja, jolla kyetään uudistamaan Suomea. Uskon, että näiden kolmen puolueen välille on muodostumassa sellainen luottamus, jota tarvitaan, jotta Suomi saadaan nousuun.
Smolnasta selkeä startti työhön
Uudelle hallitukselle perjantain kokoontuminen Smolnassa on selkeä startti. Startissa saadaan näkemys maan talouden raameista. Viikonvaihteessa puolueet syventyvät omissa ryhmissään pääkysymyksiin ja ohjelmatyön etenemiseen.
– Ensi viikolla alkavat sitten hallituksen muodostajien tositoimet, kertoo Grahn-Laasonen. Talouden tilannekuvan hallituspuolueille linjaavat Smolnassa eri asiantuntijat, kuten Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen ja valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki.
– Taustapapereita on puolueissa tehty jo pitkään. Tämä on Suomessa hallitusten muodostamisessa ensimmäinen kerta, jolloin neuvotteluissa keskitytään löytämään sellaiset strategiset kärjet, kärkihankkeet, joita lähdetään viemään eteenpäin hallituksessa, kertoo kokoomuksen varapuheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen.
Viikonvaihde menee saman tien työn merkeissä, ja työ jatkuu ensi viikolla.
– Menee äitienpäivä työn merkeissä, mutta nyt eletään tärkeitä aikoja, pohtii Grahn-Laasonen Smolnassa perjantaina iltapäivällä.