Kolmen suuren puolueen muodostama hallitus näyttää tällä hetkellä pienpuolueiden silmissä hallitusneuvotteluiden todennäköisimmältä lopputulokselta. Aamu-tv:ssä vierailleet kristillisdemokraattien, vihreiden ja vasemmiston puheenjohtajat arvelevat, että keskustan ja perussuomalaisten lisäksi hallitukseen itsensä kampeaa SDP.

Pienpuolueiden puheenjohtajat kertovat käyneensä keskusteluja hallitustunnustelija Juha Sipilän (kesk.) kanssa hyvässä hengessä, mutta samalla he muistuttavat, etteivät yhteiset näkemykset välttämättä riitä hallituspaikkaan.

Kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsäsen mukaan puolue on edelleen valmis hallitukseen, mutta oppositioon jääminenkään ei ole huono vaihtoehto.

– Kyllähän oppositiokin tarjoaa mahdollisuuden puolueen linjan ja ideologian kirkastamiseen, Räsänen toteaa.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö sanoo Sipilän huomioineen vihreiden vaalivoiton, mutta hallitustaival perussuomalaisten kanssa näyttää erittäin epätodennäköiseltä.

– Keskustan ja vihreiden kannat voitaisiin varmaan neuvotella yhteen, mutta mikä enemmistö sillä voitaisiin muodostaa, niin sitä pohdittiin, Niinistö sanoo.

Vasemmiston puheenjohtaja Paavo Arhinmäki katsoo, että vasemmiston hallituspaikasta voidaan alkaa neuvottelemaan siinä vaiheessa, kun kolmen suuren puolueen hallitusta ei onnistuta muodostamaan.

– Sanoin, että siinä tapauksessa, jos se ei onnistu, niin sitten voi tulla raapimaan oven taakse, Arhinmäki sanoo.