Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) sanoo, että jokainen Schengen-maa tekee omat rajanylityspäätöksensä yhteisten säännösten mukaan.

EU-maissa on arvosteltu Putin-mielisen moottoripyöräkerho Yön susien matkaa Berliiniin. Puola kielsi kerhon jäseniltä maahanpääsyn. Suomen Rajavartiolaitos kertoi eilen, että kaksi Yön susien jäsentä on päästetty Suomeen.

Sisäministerin mukaan Suomen rajojen yli tulleilla motoristeilla oli tuoreet viisumit Saksaan. Lisäksi erona oli se, että meille tulleet motoristit eivät olleet Yön susien Moskovan osaston jäseniä. Puolaan pyrkineet taas olivat juuri moskovalaisen osaston jäseniä.

Räsäsen mukaan rajavartijat tekevät päätöksensä ylityksistä yksilöllisesti ja ne perustuvat lakiin.

– Ne eivät ole poliittisia, vaan viranomaispäätöksiä, jotka perustuvat lakiin ja Schengen-päätöksiin. Ja kun ne tehdään rajalla yksilöllisesti, niin voi tulla erilaisia päätöksiä. On ihan mahdollista, että myös Suomessa joku Yön susiin kuuluva käännytetään, Räsänen sanoo.

Poliittisiin tahoihin ei ole oltu yhteyksissä

Puola sai Venäjän ulkoministeriöltä motoristien käännyttämisen jälkeen haukut. Räsäsen mukaan Venäjän reagoinnilla ei ole ollut vaikutusta Suomen Rajavartiolaitoksen toimintaan.

– Ei ollut mitään vaikutusta, vaan nämä ovat olleet puhtaasti viranomaispäätöksiä. Näitä päätöksiä tehtäessä ei ole oltu mihinkään poliittisiin tahoihin yhteydessä, Räsänen vakuuttaa.

Räsäsen kertoo, että olennaista kolmansien maiden kansalaisille tehtävissä rajantarkastuksissa on muun muassa selvittää, että rajan ylittävällä henkilöllä ovat matkustusasiakirjat eli passi ja viisumi kunnossa sekä tarvittavat varat oleskeluun. Kolmannen maan kansalainen on muu kuin Pohjoismaiden, EU-maiden, Liechtensteinin tai Sveitsin kansalainen.

– Tärkeää on myös selvittää, että kolmannen maan kansalaisen, kulkuneuvon ja tavaroiden ei voida katsoa vaarantavan minkään jäsenvaltion yleistä järjestystä, sisäistä turvallisuutta tai kansainvälisiä suhteita.

Yhteistyötä muihin Schengen-maihin tiivistetty

Yön susien paljon huomiota herättänyt matka Berliiniin on Räsäsen mukaan johtanut siihen, että Suomen Rajavartiolaitos on ollut tiiviisti yhteyksissä muihin Schengen-maihin ja erityisesti Saksaan.

– Meille on tietysti tärkeää viranomaispäätöstä tehtäessä, että Schengen-alueelle ei pääse sellainen henkilö, joka vaarantaa yhdenkin maan turvallisuutta ja järjestystä.

Räsänen korostaakin, että Suomen rajan yli päässeet motoristit eivät ole samoja Yön susia, jotka ovat käännytetty Puolan rajalla.

"Kirurgin" kiitoksiin ei ole aihetta

Eilen lauantaina Yle Uutisten tavoittama Yön susien johtaja Alexander "Kirurgi" Saldostanov kehui ja kiitteli Suomen päätöstä päästää motoristinsa rajan yli. Räsäsen mukaan kiitokset ovat aiheettomia, eivätkä ne lämmitä mieltä.

– Tässä ei ole mihinkään iloon aihetta, eivätkä nämä kirurgin kiitokset mitenkään erityisesti mieltä lämmitä, ministeri toteaa.

Samalla Räsänen muistuttaa, että Suomi noudattaa tässä EU:n yhteisiä pelisääntöjä ja yhdessä sovittua rajasäännöstöä ja on tarvittaessa yhteydessä muihin EU-maihin.