Ruokolahtelainen Kimmo Tiilikainen (kesk.) keräsi uudesta Kaakkois-Suomen vaalipiiristä liki 9200 ääntä. Kannatus vetää miehen hiljaiseksi.

– Mitä enemmän ääniä ja luottamusta niin sen tietää, että sen isommat odotukset on ihmisillä, jotka ovat luottamuksensa antaneet, Tiilikainen summaa.

Keskustalle tuli Kaakkois-Suomeen yksi lisäpaikka eli puolue sai eduskuntaan viisi kansanedustajaa vaalipiiristä. Tiilikaisen mukaan puolue hoiti oman tonttinsa.

– Valtakunnallinen tulos 14 lisäpaikkaa edellytti sitä, että kaikissa piireissä täytyy mennä eteenpäin. Niinpä täälläkin onnistuttiin lisäpaikka saamaan ja siitä täytyy olla tyytyväinen.

Keskustalla on puheenjohtajansa Juha Sipilän johdolla edessään hallitustunnustelut. Tiilikainen ei vielä kerro, kiinnostaako häntä jokin ministerin pesti.

– Nyt ei ole sen aika. Hallitusneuvotteluihin valmistautuminen alkaa heti maanantaina ja torstainahan eduskuntaryhmät järjestäytyvät. Tavoitteeni on, että jos tuo ryhmänjohtajan pesti saa jatkoa eli luottoa myös uudelta ryhmältä löytyy niin silloin ollaan hallitusneuvottelujen ytimessä mukana, Tiilikainen muotoilee.