Lappeenrannassa ja Imatralla eduskuntavaalien ykkösedustajaksi nousi sosiaalidemokraattien ehdokas. Lappeenrannassa eniten ääniä sai Anneli Kiljunen (3 717), Imatralla Jukka Kärnä (2 248).
Eduskuntapaikkansa uusinut Suna Kymäläinen, myös SDP:stä, keräsi Imatralla toiseksi eniten ääniä Kärnän jälkeen. Lappeenrannassa kakkoseksi nousi puolestaan perussuomalaisten Jani Mäkelä. Mäkelä nousee myös eduskuntaan vaalituloksen myötä.
Keskustan valtakunnallinen vaalimenestys näkyi myös Lappeenrannan vaalituloksissa. Kymmenen kärkeen nousi 3 ehdokasta: Ari Torniainen, joka uusi edustajan paikkansa, samoin Kimmo Tiilikainen Ruokolahdelta, joka oli myös yksi koko vaalipiirin ääniharavia sekä homekoulujen kuntoon saamiseksi kampanjoinut Markku Heikkilä. Heikkilän äänet eivät kuitenkaan riittäneet eduskuntaan.
Lappeenrannassa kymppikärkeen päässeet ovat kahta lukuunottamatta lappeenrantalaisia.
Imatralla sen sijaan ääniä jaettiin myös Ruokolahdelle, Lappeenrantaan ja Kotkaan.
Lappeenranta:
Imatra: