Kristillisdemokraattien Sari Palmin ura kansanedustajana on jäämässä kahteen kauteen. Kouvolalainen Palm sai vaaleissa runsaat 3 500 ääntä, joka ei riittänyt paikan uusimiseen.
– Totta kai tämä on pettymys ja tuntuu harmittavalta, kun tekee kovan kampanjan. Kaksissa edellissä vaaleissa olen ollut taistelemassa niistä viimeisistä paikoista, ja se opettaa nöyräksi. Oma tulos on tyydyttävä, mutta riittävää luottamusta ei vain löytynyt.
Palm onnittelee vaalivoittajia, mutta muistuttaa, että uudella eduskunnalla on edessä monia vaikeita ja raskaita päätöksiä. Omat suunnitelmat tulevaisuuden suhteen ovat vielä auki.
– Herään iloisena työnhakijana eli tilanne on auki. Työhuone pitää käydä vielä siivoamassa ja hakea perheen kuvat pois. Elämä on suuri matka ja jotain uutta tulee ihan varmasti.