Viime viikkoina puolueiden puheenjohtajia on tentattu uupumatta lukemattomilla lauteilla. Puheenjohtajat eivät ole enää pitkään aikaan sanoneet noissa kohtaamisissaan mitään uutta ja yllättävää.

Kansalaiset tietävät jo unissaankin, kuka kannattaa elvytystä, kuka leikkauksia, kuka puhuu yhteisen tilannekuvan puutteesta, kuka maahanmuuton kustannusten hillitsemisen tarpeesta.

Eilisessäkin tentissä toistuivat vanhat tutut fraasit ja perustelut, silloin kun kaikki kahdeksan kilpakumppania olivat koolla samassa ringissä. Pilkahdus uutta pulpahti kuitenkin pintaan, kun "pääministeriehdokkaat" eli neljän suurimman puolueen puheenjohtajat komennettiin Pekka Ervastin jututettaviksi.

Uutta oli se, että keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä esiintyi tentissä jo isännän elkein, ikään kuin pääministerin viitta hartioillaan. Sipilä muun muassa linjasi empimättä sitä, miten hallituksen kokoonpanosta ja ohjelmasta tulee päättää.

Sipilä ilmoitti, että samaan aikaan, kun puolueet neuvottelevat tiiviin strategisen hallitusohjelman sisällöstä, toisaalla on käytävä työmarkkinaosapuolten ja etujärjestöjen kanssa neuvottelut niin sanotusta yhteiskuntasopimuksesta. Kummassakin neuvonpidossa on saavutettava tulos ennen ministerisalkkujen jakamista, totesi Sipilä.

Tuollaisia ehtoja marssijärjestyksestä ei voi sanella kuin suurimman puolueen puheenjohtaja. Samaan pääministerilliseen tyyliin Sipilä määritteli sitä, miten tulevassa hallituksessa istuvien puolueiden on suhtauduttava Kreikalle mahdollisesti annettaviin luottoihin.

– Nämä ovat hallitusneuvottelukysymyksiä, joista puolueilla on oltava yhteinen näkemys. Luottamus tulee puolueiden välillä tällaisissa asioissa olla, eikä niissä voi antaa erivapauksia kenellekään, napautti Sipilä.

Kaikesta päätellen Juha Sipilä on jo varma, että hänestä tulee seuraava pääministeri.

Timo Seppänen

kirjoittaja on politiikan toimittaja