Keskustan Juha Sipilä haastettiin neljän suurimman puoluejohtajan tentissä hänen kevyestä ulkopoliittisesta osaamisestaan ja terveydentilastaan.

Ylen politiikan erikoistoimittaja Pekka Ervasti totesi pääministerin viran olevan sekä henkisesti että fyysisesti raskas. Ervasti tiedusteli Sipilältä viitaten hänen keuhkoveritulppiinsa, miten keskustajohtaja kestää tehtävän paineet?

Sipilä vakuutti olevansa tällä hetkellä erittäin hyvässä kunnossa.

– Tämä asia on ollut jo reilun vuoden hanskassa, ja voin hyvin. Olen sitä paitsi erittäin innostunut, kun pääsee tällaiseen sotkuiseen tilanteeseen. Minusta tässä pitää lähteä ihan eri tavalla liikkeelle, elää ja hengittää niitä tavoitteita, ja mennä yhdessä niitä kohti. Olen kovin innostunut siitä, että Suomi jälleen nostetaan nousuun.

Ervasti myös kysyi Sipilältä pääministerille tärkeästä tehtäväalueesta, ulkopolitiikasta. Ervasti kuvaili Sipilän olevan ulkopolitiikan untuvikko; hän ei ole juuri ollut äänessä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa.

Sipilä vertasi pääministerin tehtävää yritysjohtajan toimeen, ja uskoi kokemuksensa riittävän.

– Itselläni on 25 vuoden kokemus kansainvälisistä tehtävistä yritysrintamalla, ja hyvin olen siellä pärjännyt. Se on ihan samalla tavalla ihmisten välistä verkottumista ja neuvottelua. Olen ollut tiukoissa paikoissa monta kertaa. En näe mitään ongelmaa. Mielelläni opin näitä taitoja lisää.

Sipilä muistutti, että myös presidentti Niinistöä arvosteltiin ulkopoliittisesta kokemattomuudesta vaalikampanjan aikana, ja hän on pärjännyt tehtävässään hyvin.

Yrittäjätaustainen Sipilä on aiemmin todennut, että politiikan johtamisessa pitäisi ottaa mallia liike-elämästä. Voidaanko Suomea todella johtaa kuin liikeyritystä?

– Eihän tämä voi jatkua näin, kuin tässä hallituksessa on mennyt. Olen peräänkuuluttanut strategista hallitusohjelmaa, kollegiaalista työskentelytapaa ja vähemmän porukkaa. Keskitytään nyt niihin isoihin asioihin, valmistellaan ne huolella ja viedään maaliin asti. Tämä on sitä liike-elämän oppia. Ja luottamus tarvitaan ilman muuta.

Nykyinen pääministeri Alexander Stubb (kok.) oli eri linjoilla Sipilän kanssa politiikan johtamisesta.

Haglundia syytettiin sooloilusta

Puoluejohtajia puhuttivat myös puolustusministeri Carl Haglundin (r.) menettely yhteispohjoismaisessa yhteiskirjoituksessa, työpaikkojen luontikeinot ja Kreikan kolmas tukipaketti.

Erityisesti SDP:n Antti Rinne oli tyytymätön Haglundin toimintaan. Haglund sai Rinteen lankaan lukemalla pätkän mukanaan olevasta paperista ja arvuuttelemalla Rinteeltä ja Sipilältä, mistä artikkelista teksti on peräisin.

– Kyllä minä tiedän mistä puhut. Sinä puhut siitä artikkelista, jonka te porukalla allekirjoititte, vastasi Rinne.

Haglund paljasti tämän jälkeen tyytyväisenä, ettei teksti ole pohjoismaiden puolustusministerien kirjoituksesta, vaan herrojen yhdessä hyväksymästä ulkopoliittisesta katsauksesta.

Puheenjohtajien mielipiteitä jakoivat erityisesti lisävelan tarve ja julkisen talouden sopeutuksen taso seuraavalla vaalikaudella.

Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ottaisi lisävelkaa julkisen talouden pyörittämiseen, perussuomalaisten Timo Soini ja SDP:n Antti Rinne ottaisivat jonkin verran, muiden kanta velkaan oli kielteinen.

Tentin lopussa keskustelua kuumensivat myös maahanmuuttoasiat ja sukupuolineutraalin avioliittolain kohtalo.

Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen haluaisi kumota avioliittolain muutoksen, joka mahdollisti samaa sukupuolta olevien avioliitot. Ajatus sai Timo Soinilta kannatusta, mutta muutosta vastaan äänestänyt Juha Sipilä ei ollut valmis palaamaan asiaan ensi kaudella.

Puoluejohtajien vastauksia olivat arvioimassa kolme talousviisasta, Tukholman yliopiston professori Markus Jäntti, Aalto-yliopiston professori Sixten Korkman ja Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju.