Mistä on kyse?
Talvivaara-asioista vastaavan elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren on tarkoitus keskustella vierailunsa aikana paikallisten tahojen kanssa Talvivaaran konkurssipesän ja viranomaisten kaivokseen liittyvistä toimista. Tilaisuuteen tulee kaivoksen ja konkurssipesän edustajia sekä Kainuun ELY-keskuksen ja Kajaanin kaupungin ja Sotkamon kunnan edustajia.
Vapaavuori ja eri tahojen edustajat vastaavat myös yleisön kysymyksiin avoimessa keskustelutilaisuudessa, joka pidetään Kajaanin kaupungintalolla perjantaina kello 16.30. Vapaavuoren lisäksi vastauksia ovat antamassa muun muassa ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka ja Talvivaara-toimiston johtaja Mika Lautanala.
Talvivaaran kaivoksen tilannetta ei ole Vapaavuoren mukaan helppoa hahmottaa julkisten tietojen varassa.
– Viranomaisten tehtävä on pitää huolta myös siitä, että kaivoksen tilanteesta on aina saatavilla ajantasaista, tosiasioihin perustuvaa tietoa, ja siksi haluamme käydä vuoropuhelua suoraan myös paikallisten tahojen ja ihmisten kanssa, Vapaavuori sanoo tiedotteessaan.