Ennakkoäänestys on alkanut Oulun vaalipiirissä selvästi vilkkaammin kuin edellisissä vaaleissa neljä vuotta sitten. Ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä alueella äänensä antoi 4,7 prosenttia äänioikeutetuista kun neljä vuotta sitten prosentti jäi tasan neljään.

Oulun yliopiston informaatiotutkimuksen ja viestinnän professorin Erkki Karvosen mukaan äänestysvilkkaudessa näkyy keskustan hyvä kannatus ja se, että Oulun alueelta on mahdollista saada pitkästä aikaa pääministeri.

Vilkas alku ennustaa hyvää äänestysprosenttia

Karvosen mukaan keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän ehdokkuudella on Oulun vaalipiirissä suuri merkitys, sillä moni äänestäjä haluaa olla edesauttamassa hänen valintaasa pääministeriksi.

– Oulun seudulla erityisesti on syytä olla aktiivinen ja äänestää. On hyvin mahdollista saada hyvin pitkään aikaan pääministeri valtaa käyttämään.

Karvosen arvion mukaan vilkkaasti alkanut ennakkoäänestys enteilee hyvää äänestysprosenttia pohjoisessa.