Julkiselle sektorille kaavaillut kuuden miljardin euron säästöt voitaneen toteuttaa siten, että vuodessa säästetään miljardi tai hiukan enemmän, sanoi kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb Ylen puheenjohtajatentissä tänään keskiviikkona.
Valtiovarainministeriön mukaan tulevalla vaalikaudella eli neljässä vuodessa on säästettävä neljä miljardia euroa valtiontaloudesta ja kaksi miljardia kuntataloudesta.
– Ensimmänen miljardi säästetään yhdistämällä äärimaltillinen palkkaratkaisu ansiotuloverotuksen alentamiseen. Näin syntyy 50–55 000 uutta työpaikkaa, Stubb sanoo.
Työtä hän uskoo syntyvän myös sillä, että yrittäjän palkatessa ensimmäisen työntekijänsä, tämän koeaika olisi yksi vuosi. Lisäksi ansiosidonnaista työttömyysturvaa olisi kokoomuksen mukaan lyhennettävä.
– Tarkkaa päivien määrää ei voi antaa, mutta ansioturvaa olisi maksettava alkupainotteisesti, Stubb linjaa.
Lisäksi hän näkee työttömyysputken osana työelämän ikäsyrjintää. Siksi työttömyysputkesta olisi kokoomuksen mukaan päästävä eroon.
– On toimittava niin, että on nykyistä otollisempaa pitää työntekijä kauemmin töissä, hän sanoi puheenjohtajatentissä.