Mistä on kyse?
Suuri osa Savo-Karjalan kansanedustajaehdokkaista kannattaa ruotsin kielen opiskelun muuttamista vapaaehtoiseksi. Ylen vaalikoneeseen vastanneista ehdokkaista 64 prosenttia haluaisi luopua ruotsin kielen pakollisuudesta.
Suurista puolueista yksimielisimpiä ovat perussuomalaiset, joista kaikki 16 ehdokasta kannattavat vapaaehtoista ruotsin opiskelua. Myös suuri osa kokoomuslaisista ja vasemmistoliittolaisista kannattaa pakkoruotsista luopumista. Sen sijaan esimerkiksi SDP:llä ja keskustalla äänet jakaantuvat tasan molempiin kantoihin.
Neljä viidestä ei vähentäisi oppilaitoksia
Toisen asteen oppilaitosten ja lukioiden määrästä ehdokkaat olivat sen sijaan puolueesta riippumatta jokseenkin yksimielisiä. Peräti 80 prosenttia vastaajista oli jokseenkin eri mieltä tai täysin eri mieltä, kun kysyttiin voisiko vaalipiirin toisen asteen oppilaitoksia ja lukioita vähentää, kunhan koulutus turvataan kohtuullisen matkan päässä.
Toisen asteen oppilaitosten vähentämistä kannattivat eniten SDP:n, kokoomuksen ja vihreiden ehdokkaat. SDP:llä ja kokoomuksella noin 40 prosenttia vastaajista ja vihreillä 44 prosenttia olivat väittämästä täysin tai jokseenkin samaa mieltä.
Keskusta suurin opetusryhmäkokojen rajaamisen vastustaja
Myös peruskoulun opetusryhmien kokojen rajaaminen 20 oppilaaseen sai enimmäkseen kannatusta kansanedustajaehdokkaissa. Lähes 66 prosenttia oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä opetusryhmien rajaamisesta. Asiassa täysin yksimielisiä olivat Vasemmistoliiton ehdokkaat.
Opetusryhmien rajausta vastustivat eniten kokoomuksen ja keskustan ehdokkaat, joista jälkimmäisessä puolueessa jopa lähes 70 prosenttia vastaajista ei kannattanut opetusryhmien rajausta.