Perussuomalaiset käyttää vaalikampanjakeinonaan perättömien tietojen levittämistä keskustan puheenjohtajasta Juha Sipilästä, sanoo keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen.

Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen on väittänyt Sipilän ansainneen kymmeniä miljoonia euroja jätevesiasetuksen ansiosta. Oinosen mukaan Sipilä hyötyi yrittäjänä "asetuksella luoduista pakkomyyntimarkkinoista", kun monen vakituisen tai vapaa-ajan asunnon jätevesijärjestelmä tulkittiin asetuksen myötä puutteelliseksi. Keskusta painottaa, ettei väite pidä paikkaansa.

– Sipilä tai hänen sukulaisensa eivät ole hyötyneet asetuksesta, Laaninen kommentoi.

Hänen mukaansa perussuomalaiset levittävät vääriä tietoja muun muassa vaalikojuillaan. Keskusta on ottanut Oinoseen yhteyttä, mutta puolueen mukaan vääriä tietoja ei ole oikaistu. Asetuksen vastustaminen on yksi perussuomalaisten vaaliteemoista.

Hallitus jatkoi maaliskuun lopussa haja-asutusalueen jätevesiasetuksen siirtymäaikaa kahdella vuodella. Uusi takaraja on maaliskuussa 2018.

Asetuksen vaatimukset on koettu kohtuuttomiksi verrattuna sillä saavutettavaan hyötyyn ympäristön kannalta. Kyse on fosforin, orgaanisten aineiden ja typen puhdistamisesta.