Poliisin esitutkintaprosessia on parannettu merkittävästi vuosien varrella, käy ilmi sisäministeriön poliisiosaston ja poliisihallituksen selvityksestä. Hovioikeuden päätös Anneli Auerin syyttömyydestä miehensä murhaan sai sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) pyytämään lisäselvityksiä helmikuussa. Niissä oli selvitettävä, oliko vielä jotakin, johon on kiinnitettävä huomiota poliisin toiminnassa vastaavien tapausten varalta. Vaasan hovioikeus arvosteli poliisitutkintaa Ulvilan murhatutkimuksessa.
Ulvilan surma tehtiin vuonna 2006. Nykyisin poliisilaitokset ovat suurempia kuin silloin.
– Anneli Auerin murhajutun kaltaisilta esitutkinnan ongelmilta voidaan välttyä paremmin, sisäministeri Päivi Räsänen perustelee suurten laitosten tarkoittavan entistä parempaa ja joustavampaa resurssien käyttöä vakavien rikosten tutkinnassa.
Vuonna 2006 Suomessa oli 90 poliisilaitosta. Vuoden 2009 alusta niitä oli 24 ja vuoden 2014 alusta 11.
– Nykyisessä hallintorakenteessa poliisilaitoksilla on aiempaa paremmat mahdollisuudet valita tutkinnanjohtajiksi kulloinkin tehtävään sopivin henkilö, ministeri kuvailee tiedotteessa.
Sisäministeriön tiedotteessa mainitaan, että Suomessa vuosina 2003–2013 tehdyistä 1 175 henkirikoksesta oli viime vuoden loppuun mennessä selvitetty 98,8 prosenttia.