Leipäjonot pitenevät entisestään Itä-Suomen alueella. Esimerkiksi Mikkelissä joka päivä ruokaa jakava ViaDia jakoi viime kuussa ruokaa noin 1250 ihmiselle, kun vielä viime elokuussa ruoka-apua tarvitsi 800 ihmistä. ViaDia Mikkeli ry:n taustayhteisönä toimii Mikkelin Vapaaseurakunta ja ruoka-apua nykyisessä muodossa on harjoitettu kesästä 2013. ViaDia jakaa Mikkelissä joka arkipäivä ruokaa, jota haetaan paikallisista ruokakaupoista.
– Joka kuukausi määrä kasvaa. Uutisista kuullaan, että irtisanomisia ja lomautuksia tulee, niin se näkyy myös Mikkelissä. Perheellisistä esimerkiksi molemmat ovat jääneet työttömäksi ja lainat olisi maksettava. Jostain olisi ruokaakin hankittava, kuvailee ViaDia Mikkeli ry:n hallituksen jäsen Marja Tiilikainen.
Ruokajonoista löytyy nykyään yhä useammin perheitä myös Pohjois-Savon alueella.
– Jos ennen meni paljon ruokaa yksinäisille, niin nykyään menee yhä enemmän perheapuun. On tilanteita, että esimerkiksi molemmat puolisot ovat työttöminä, sanoo ViaDia Pohjois-Savon toiminnanjohtaja Pekka Matilainen.
"Sosiaalityön ja terveyspalvelujen pitäisi ottaa koppia näistä ihmisistä"
Etelä-Savossa kasvaneeseen avun tarpeeseen on pystytty vastaamaan EU-varojen turvin. Mikkeliin on palkattu kolme henkilöä ja Pieksämäelle yksi työntekijä. Jatkossa toiminta laajenee uusiin tiloihin. Lisäksi toivotaan uusia sopimuksia kauppiaiden kanssa.
– Ensi kuussa saadaan toimivammat tilat ruoanjakeluun. Pyritään vastaamaan avun tarpeeseen. Kauppojen kanssa on saatu ihan kohtuullisesti sopimuksia resursseihin nähden. Jatkossa tarvetta on lisää, joten toivottavasti kaupat lähtevät mukaan.
Itä-Suomen yliopiston tutkija Maria Ohisalo on tutkinut leipäjono-ilmiöitä. Ohisalon mukaan leipäjonojen kasvu johtuu ensisijaisesti vaikeasta taloudellisesta tilanteesta.
– Monin paikoin teollisuuden rakennemuutos on ajanut alas työpaikkoja. Joillakin saattaa olla tilanne, että saatetaan käydä töissä, mutta tehdään niin pieni palkkaista työtä, että työ ei riitä elättämään, Ohisalo kertoo.
Tilanteeseen vaikuttaa myös se, että ruoka-apu toiminta on nykyään vakiintunutta monin paikoin.
– Esimerkiksi Savossa on toimijoita, jotka ovat pitkäjänteisesti tehneet työtä ja rakentanut ruoka-avun mallia. Voihan olla, että toiminta tavoittaa senkin takia enemmän ihmisiä.
Leipäjonot eivät Ohisalon mukaan tule häviämään. Ohisalo heittää pallon sosiaalityön ja terveyspalvelujen suuntaan ruokajonoissa seisovien ihmisten auttamiseksi.
– Ilmiönä leipäjonot tulevat jatkumaan. Tulevaisuudessa on enenevissä määrin ruokaa jaossa, koska elintarvikeviranomainen on höllentänyt säädöksiä. Nyt pitäisi kuitenkin toimia, sillä kun tiedetään, missä nämä ihmiset käyvät, niin sosiaalityön ja terveyspalvelujen pitäisi jalkautua ja ottaa koppia näistä ihmisistä. Muuten luodaan järjestelmä, jossa seuraavat 20–30 vuotta ihmiset seisovat jonossa eivätkä saa apua ongelmiinsa, Ohisalo toteaa.