Yleensä kansanedustajilla on vaaleissa etulyöntiasema muihin ehdokkaisiin verrattuna. Näin lienee nytkin. Olisi melkoinen ihme, jos pitkäaikainen kansanedustaja, ministerinäkin vaikuttanut Tarja Filatov Hämeenlinnasta ei pääsisi eduskuntaan. Filatov keräsi viime vaaleissa lähes 6 800 ääntä ja kasvatti äänimääräänsä edellisiin vaaleihin verrattuna. Lisäksi Filatov saa ääniä kohtuullisen tasaisesti eri puolilta vaalipiiriä.
Lahtelainen Mika Kari on ensimmäisen kauden kansanedustaja, mutta Johannes Koskisen ja Jouko Skinnarin poissa ollessa Karin paikka tulevassakin eduskunnassa lienee varma. Mika Karin ongelmana on se, että hän kerää äänensä lähinnä Lahdesta ja lähikunnista, mutta toisaalta se on vaalipiirin suurin äänestysalue, joten sekin riittää.
Haastajia vähintään kolme
Kovimpia haastajia on kolme, sillä ex-forssalaisen, nyt Orimattilasta eduskuntaan pyrkivän ex-kansanedustajan Minna Lintosen mahdollisuuksiin on vaikea uskoa. Hänen äänisaalinsa on ollut laskeva ja viime vaaleissa hän jäi puolueensa listalla seitsemänneksi.
Sen sijaan haastajalistalle nousevat Iisakki Kiemunki Hämeenlinnasta sekä Ville Skinnari ja Eero Vainio Lahdesta.
Kiemunki etukäteen vahvin
Heistä Iisakki Kiemunki on etukäteen vahvin. Viime vaaleissa Kiemungin eduskuntapaikka jäi 65 äänen päähän ja hän jäi varalle. Kiemungin eräs ongelma on se, että hän kerää ääniä lähinnä Hämeenlinnan seutukunnan kunnista. Lisäksi näkyvä rooli nyt surkuhupaiseksi muuttuneessa suurautokauppahankkeessa voi olla ainakin hidaste tiellä kohti eduskuntaa.
Ahkerasti kantaa ottava Kiemunki on persoona, joka ihastuttaa ja vihastuttaa. Jos ihastujia on saman verran kuin viime vaaleissa, on ovi Sibelius-Akatemiaan, jossa eduskunta aloittaa työnsä, auki.
Ville Skinnari isänsä jalanjäljissä
Ääniä ei voi periä, mutta tuskin Ville Skinnarille haittaakaan on siitä, että isä ja eduskunnasta luopuva Jouko Skinnari on pitkän linjan valtiomies. Ville Skinnari ei ole aiemmin ollut eduskuntavaaleissa ehdokkaana, mutta viime kunnallisvaaleissa hän sai Lahdessa yli tuhat ääntä eli pari sataa enemmän kuin kolmas haastaja Eero Vainio.
Skinnarinkin ongelmana saattaa olla tuntemattomuus Lahden seudun ulkopuolella ja se, että samoista äänistä kamppailevat sekä Mika Kari että Eero Vainio.
Eero Vainion etuna asuminen molemmissa maakunnissa
Eero Vainion kannalta saattaa olla hyvä se, että hän asuu sekä Lahdessa että Hämeenlinnassa. Toisaalta se voi myös viedä ääniä esimerkiksi Lahdessa, kuten edellä oleva kunnallisvaalivertailu Ville Skinnarin kanssa kertoo.
Vainio nousi nuorena tulevaisuuden lupauksena vuonna 2012 peräti SDP:n varapuheenjohtajaksi. Viime vuonna hänet kuitenkin pudotettiin tylysti sieltä alas. Onko siis tähti laskemassa?
Viime eduskuntavaaleissa puolueen nuorin ehdokas Eero Vainio keräsi vain puolitoista tuhatta ääntä lähinnä Lahden seudulta eli vähemmän kuin riihimäkeläinen ikätoveri Miia Nahkuri. Sen jälkeen Vainio on kuitenkin kiertänyt kenttää pari vuotta puolueen varapuheenjohtajana. Riittääkö se eduskuntaan on toinen juttu.