Suomen jumittava talous aiheuttaa sen, että tuleva hallitus joutuu tekemään vaikeita päätöksiä. Seuraavan hallituksen runko löytyy neljän suurimman puolueen joukosta, jossa näkemykset keinoista tilanteen parantamiseksi vaihtelevat.
Keskusta laskee, että ensi vaalikaudella voidaan tarvita noin kahden miljardin menosäästöt. Perussuomalaiset ovat puhuneet 2-3 miljardin euron lisäsopeutuksesta velkaantumisen taittamiseksi, mutta vasta ensi vaalikauden lopulla.
Kokoomus on määritellyt valtiontalouden sopeutustarpeeksi kolme miljardia euroa.
SDP:n näkemystä täytynee odottaa tämän kuun loppupuolelle, jolloin puolue julkistaa vielä talouslinjauksiaan. Puolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Antti Rinne on sanonut virkamiesten arvioita mukaillen, että sopeutustarve voisi olla jopa viisi miljardia, jos talouskasvu jää heikoksi.
Puolueiden vertailua vaikeuttaa se, että muutkin kuin SDP ovat edelleen täsmentämässä ohjelmiaan. Esimerkiksi keskusta kertoo perjantaina talous- ja työllisyyslinjauksistaan.
Erityisiä leikkauslistoja nelikosta ovat julkaisseet vain kokoomus ja perussuomalaiset. Kokoomus jäädyttäisi muun muassa etuuksia ja leikkaisi kehitysyhteistyöstä, mikä on ollut pitkään myös perussuomalaisten listalla.
Kokoomus lyhentäisi myös ansiosidonnaisen työttömyysturvan enimmäiskestoa, joka on nykyisin 500 päivää. Perustelu on, että muutos kannustaisi ottamaan työtä vastaan.
Varovaista tukea on tullut keskustasta, jonka puheenjohtaja Juha Sipilä on aiemmin pitänyt keston lyhentämistä mahdollisena. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on sen sijaan torjunut ajatuksen.
Kokoomus kulkee omaa polkuaan
Kokoomus erottuu puoluenelikosta, koska se olisi valmis keventämään tuloverotusta kaikissa tuloluokissa. Puolue alentaisi työn verotusta ensi vaalikauden aikana kahdella miljardilla eurolla, mutta ehtona on maltillisten palkkaratkaisujen toteutuminen.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on arvostellut, että kokoomuksen ajamat mittavat veronkevennykset eivät ole realistisia. Keskusta keventäisi sen sijaan erityisesti pieni- ja keskituloisten verotusta korottamalla työtulovähennystä. Muutos maksaisi 450 miljoonaa euroa.
Kaiken kaikkiaan keskusta esittää veronkevennyksiä 800 miljoonalla eurolla.
SDP:n eduskuntaryhmän puheejohtaja Jouni Backman on moittinut, että keskustan malli ei ole nykyisessä taloustilanteessa perusteltu, koska kevennystä tulisi vielä yli 100 000 euron tuloluokkaan. SDP:ssä linja on kuitenkin lähellä keskustaa, sillä myös demarit antaisivat tuloveroalennukset pieni- ja keskituloisille.
Puheenjohtaja Antti Rinne sanoi tällä viikolla, että paljon tienaavien pitäisi maksaa enemmän veroja. Vuosituloraja voisi hänen mukaansa kulkea 50 000–60 000 eurossa.
Myös perussuomalaiset nostaisi suurituloisten verotusta. Vastaavasti puolue haluaa, että jokainen suomalainen voisi tienata 1 000 euroa kuukaudessa verovapaasti.
Perintöverojen alentamisesta kiistaa
Keskusta keventäisi myös perintöveroa, jotta yritysten sukupolvenvaihdokset helpottuisivat. Tämä närästää SDP:ssä.
– Perintöverotuksessa isoimpien perintöjen osalta pitäisi pikemminkin katsoa, että miten siellä ollaan talkoissa mukana, ryhmäjohtaja Backman sanoo.
Kokoomus on omalla linjallaan myös siinä, että puolue olisi valmis kiristämään välillistä verotusta miljardin euron edestä. Välillisiä veroja ovat muun muassa arvonlisävero ja valmisteverot.
Keskusta sen sijaan muotoilee veropoliittisessa ohjelmassaan, että arvonlisäverokannat ovat Suomessa jo kansainvälisesti verrattuna niin korkealla tasolla, että verokantojen nostoon tai alv:n rakenteen muutoksiin pitäisi olla erittäin perustellut syyt.
Perussuomalaiset ilmoittaa, ettei puolue hyväksy ruoan tai lääkkeiden alv:n korotusta. Kysymys on vaikea myös SDP:lle, koska alv:n korotus iskee etenkin pienituloisiin.
Keskusta lisäisi valtion verotuloja muun muassa jatkamalla asuntolainojen korkovähennysoikeuden rajaamista ja rokottamalla tupakoitsijoita. Perussuomalaiset taas olisi valmis palauttamaan viime vuosikymmenellä poistetun varallisuusveron.
Vain SDP vastustaa Viron yritysveromallia
Puolueet saisivat kiistan aikaan myös yritysverotuksesta, josta kokoomus, keskusta ja perussuomalaiset löytävät yhteisen sävelen, mutta SDP jarruttelee.
Kyse on Viron yritysveromallista, jonka suuntaan muut kuin SDP olisivat valmiita ottamaan askelen. Viron mallissa yrityksiä verotetaan vasta kun rahat nostetaan yrityksestä ulos.
Keskusta esittää Suomeen jakamattoman voiton varausjärjestelmää, "köyhän miehen Viron mallia". Myös perussuomalaiset linjaa talouspoliittisessa ohjelmassaan, että Viron veromallin kaltainen järjestely voisi kannustaa kasvuyrittäjyyteen sekä ohjaamaan yrityksen voitot työllistämiseen.
SDP:n Backman sanoo, ettei puolue kannata Viron veromallin suuntaan menemistä. Hän vetoaa siihen, että asiantuntijatkin ovat epäilleet mallin toimivuutta Suomessa. Esimerkiksi Kauppalehden haastattelemat veroasiantuntijat luonnehtivat keskiviikkona keskustan esitystä uudeksi yhtiöveron alennukseksi ja tarpeettomaksi.
Ulkomainen työvoima jakaa puolueet
Myös kysymys EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevan työvoiman tarveharkinnasta jakaa neljä suurinta puoluetta kahteen leiriin. Kokoomus ja keskusta luopuisivat koko saatavuusharkinnasta, mutta SDP ja perussuomalaiset pitävät siitä kiinni.
Perussuomalaisten mielestä tarveharkinta on säilytettävä, jotta Suomeen ei syntyisi ulkomaisten työntekijöiden halpatyömarkkinoita. SDP ei löyhentäisi harkintaa nykyisen korkean työttömyyden takia.