Keskiviikkona julkistamassaan raportissa Anders Borgin ja Juhana Vartiaisen yksi ehdotus oli, että työperusteinen maahanmuutto pitäisi vapauttaa. Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja, keskustan Mauri Pekkarinen sekä SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Antti Lindtman keskustelivat aiheesta Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.
Lindtman selitti aluksi mistä työperäisen maahanmuuton tarveharkinnassa hänen mielestään on kyse. Lindtman sanoi, että kun työnantaja tarjoaa työtä, ensin katsotaan onko kotimaassa saatavissa työvoimaa – suomalaisia tai maahanmuuttajia – alalle ja tarjotaanko työtä ensin heille.
– Nyt esitetään, että vaikkapa tuolta EU:n, ETA-alueiden ulkopuolelta voisi tuoda työvoimaa ilman, että tarjotaan työtä Suomessa oleville työttömille. Tämä on sokea piste Vartiaisen ajattelussa, sanoi Lindtman.
– Ei ole perusteltua, että on avoimet ovet kenen tahansa tulla tänne. Tarveharkinta on paikallaan ja perustelua, sanoi Pekkarinen.
Lindtman: "Pekkariselle enemmän ääntä"
Keskustan vaaliohjelmassa sanotaan, että ETA-alueen ulkopuolelta tulevan työvoiman tarveharkinta on poistettava.
– En pidä hyvänä sen kokonaan poistamista. Jos kerran on Suomesta tarjolla työtä, täsmälleen vastaavaan tehtävään ammattiosaavaa väkeä, sanoi Pekkarinen.
– Nyt puhun Mauri Pekkarisena, hän lisäsi.
– Mutta sellaisissa ammateissa, joihin tarvitaan korkeita osaajia, on perusteltua tehdä mahdolliseksi, että yritys tai yhteisö voi rekrytoida myöskin ETA- ja EU-alueen ulkopuolelta, Pekkarinen kuitenkin tarkensi.
Lindtman innostui ristiriidasta.
– Ymmärrän tietyllä tavalla, että Vartiainen ja kokoomus puolueena tätä ajavat. Mutta olen todella yllättynyt siitä, että keskusta on asettunut tälle kannalle. Jos antaa äänen keskustalle, antaa äänen sille, että tarveharkinta poistetaan, sanoi Lindtman.
Pekkarinen naurahti, mutta vauhtiin päästyään Lindtman jatkoi:
– Toivon, että Pekkarinen saa tässä asiassa paremmin ääntään esille keskustassa.
”Saksan malli ei ole Suomen tie”
Borg ja Vartiainen lisäisivät kilpailukykyä asettamalla vientiteollisuuden tarpeet etusijalle. Lisäksi otettaisiin mallia Saksasta, jossa voidaan paikallisesti joustaa työehtosopimuksista.
Lindtmanin mukaan Borgin ja Vartiaisen tavoitteeseen päästään parhaiten Suomen keskitetyn ratkaisun mallilla.
– Yleissitovuuden purkaminen tarkoittaisi pahimmillaan sitä, että työnantaja kutsuisi työntekijät tuohon porstuaan ja aamulla sanoisi, että ”kuka halvimmalla tämän työn tekee, pääsee tänään töihin”. Saksan malli ei ole Suomen tie, sanoo Lindtman.
Myös Pekkarisen mukaan tarvitaan jonkinlaista koordinaatiota, vaikka jäykkä keskitetty tuloratkaisu ei ole välttämätön. Hänen mielestään kuitenkin tarvitaan paikallisia joustoja ja toimialakohtaisia joustoja.
– Saksan malli tulee kysymykseen Saksassa, kun siellä on miljoonia gastarbeitereita (vierastyöläisiä), mutta semmoisenaan se ei ole Suomen malli.
”Vuorotteluvapaata tarvitaan”
Työn tarjontaa Borg ja Vartiainen lisäisivät myös poistamalla vuorotteluvapaan.
– Kyllä vuorotteluvapaata tarvitaan. Monesta syystä, kuittasi Pekkarinen.
Lindtman mukaan tältä osin Borgin ja Vartiaisen keinot ovat heppoisia.
– Vuorotteluvapaata käyttävät julkisen sektorin pienipalkkaiset erittäin raskasta työtä tekevät naiset. Kun he jäävät vuorotteluvapaalle, niin sinne palkataan työtön tilalle. Että mikä tämän esitetyn keinon vaikutus on? mietti Antti Lindtman.