Kansanedustaja Markus Lohi sanoo tiedotteessaan, että hän ymmärtää oikeusministeri Henrikssonin päätöksen vetää saamelaiskäräjälaki pois eduskunnasta, mutta on toisaalta harmissaan.

– Hallituksellahan on mahdollisuus vetää lakiesitys eduskunnasta pois niin kauan kuin käsittely eduskunnassa on kesken. Vaikka tänään (tiistaina) äänestettiinkin itse lain sisällöstä, toinen käsittely olisi torstaina.

Lohen mukaan eduskuntakäsittelyssä saamelaiskäräjälakiin tehtiin monia hyviä uudistuksia.

– Tällainen on muun muassa vaalilautakunnan jäsenen jääviyssääntö. Jos laki hyväksyttäisiin, saamelaiskäräjävaaleissa ehdolla olevat eivät voisi toimia vaalilautakunnan jäseninä. Tällä hetkellä vaalilautakunnan jäsenet voivat valita itselleen äänestäjiä. Tämä ei ole yleisen oikeustajun mukaista.

Lohi toivoo, että ministeri Henriksson vetäisi nyt pois myös hallituksen esityksen ILO 169-sopimuksen ratifioinnista. Asiasta äänestetään näillä näkymin torstaina ja perjantaina.