Ruotsin kuningasparin valtiovierailu Suomessa päättyi Lappeenrannan UPM:n Kaukaan tehtaalla järjestettyyn tiedotustilaisuuteen.

Kuningas Kaarle XVI Kustaa sekä tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertasivat muun muassa vierailun tapahtumia.

Niinistö kiitti kuningasta vierailusta lämpimästi ja kertoi, että vierailulla on suuri merkitys maiden väliselle suhteelle.

Viimeaikoina venäläisten kiinteistökaupat rajan ja muiden Suomen puolustukselle tärkeiden alueiden läheisyydessä ovat aiheuttaneet keskustelua. Presidentti uskoo, että Suomessa aletaan suunnitella suoja-alueita strategisten alueiden lähettyville.

– Yksi vaihtoehto on kategorinen kielto. En lähtisi siitä kuitenkaan liikkeelle, vaan katsoisin erikoistilanteita erikseen, Niinistö kommentoi.

Niinistö kertoo myös keskustelleensa aiheesta viime viikolla hallituksen jäsenten kanssa ja tulevaisuudessa siitä keskustellaan tarkemmin.