Eduskunnan verojaoston selvä enemmistö haluaa muutoksia Portugalin ja Suomen kahdenväliseen verosopimukseen. Esimerkiksi kokoomuksen Kimmo Sasi ja keskustan Mika Lintilä ovat valmiita vaikka irtisanomaan sopimuksen, jos verohoukuttelu ei lopu.

Portugalin verovapauden ehtona on, että työeläke on yksityinen eli työnantajana ei ole ollut valtio tai kunta. Tästä poikkeuksena on kuitenkin esimerkiksi VR. Lisäksi tarjous on voimassa vain uusille tulijoille, eli Portugalissa ei ole saanut oleskella viimeisten viiden vuoden aikana. Veroporkkana onkin ruvennut houkuttelemaan myös Espanjassa talvehtivia suomalaisia.

TV-jutusta on tullut runsaasti palautetta, mistä lämmin kiitos.

Kommenteista iso osa on kuitenkin liittynyt vain yhteen asiaan: miksi jutussa ei käsitelty lainkaan nk. "raippaveroa", joka kirjoittajien mielestä voi hyvin olla tärkein syy Suomesta lähtöön. On kyselty, ettenkö tiennyt raippaverosta tai enkö ymmärrä asiaa.

Tiesin ja ymmärrän.

"Raippavero" on kuuden prosenttiyksikön eläketulon lisävero, joka peritään siitä osasta eläkettä, joka ylittää vuosittain 45 000 euron rajan. Jotta vuosittainen kokonaiseläke olisi yli 45 000 euroa, palkan on pitänyt olla keskimäärin 7 000 euroa kuussa. Ja monen kohdalla se on eläkkeelle jäätäessä ollut selvästi korkeampi, koska uran alkupuolelelta löytyy varmasti myös alle 7 000 euron palkkoja.

Vero tuli voimaan 2013 alussa. Eläketurvakeskuksen mukaan "raippaverotettuja" oli vuonna 2013 yhteensä 27 282 henkilöä eli 2 prosenttia 1,39 miljoonasta eläkkeensaajasta. Kyse on siis pienestä, erinomaisen hyvää eläkettä nauttivien suomalaisten joukosta.

Sydämistyneimpiin kuuluu Arto Ojala, pitkäaikainen työnantajaleirin johtaja ja nykyinen kokoomuspoliitikko Kemijärveltä. Ojalan mukaan on käsittämätöntä, että kokoomuspolitiikotkin ovat vaatimassa Portugalin verovapaustien tukkimista. "Tämä ei ole minun kokoomukseni politiikkaa", Ojala kirjoittaa nettisivuillaan ja vannoo pitävänsä asiaa esillä niin kauan kuin raippaverolaki on voimassa.

Raippaverosta kirjoittaa myös entinen kokoomuksen kansanedustaja, ministeri ja Helsingin kaupungin pitkäaikainen johtaja Raimo Ilaskivi. Ilaskivi ymmärtää hyvin Portugaliin menijöiden lähtöhalut, jos veroprosentti raippaveron seurauksena ylittää 50.

Yhteyttä on ottanut myös eri yritysten johtotehtävissä uransa tehnyt Reijo Vatanen. "Mikä vaikutus Portugaliin muuttoaikeilla on eläkeläisten raippaverolla? Veron laillisuus on EU:n tuomioistuimen tarkastelussa, lienee laiton. Jatkapa juttua", Vatanen kehottaa sähköpostitse.

Erityisesti verojaoston jäseniä närästi se, että suomalaiseläkeläiset hakeutuvat Espanjan alhaisemman verotuksen tai Portugalin verovapauden piiriin ja laskut terveydenhoidosta kuitenkin lankeavat Suomen valtion maksettavaksi. Esimerkiksi vuonna 2012 Espanjan valtio lähetti Suomelle 7,2 miljoonan euron laskun, joka koski vain pysyvästi Espanjassa asuvia suomalaisia eläkeläisiä. Tieto perustuu Kelan tätä tv-juttua varten erittelemään aineistoon.

Espanjan Fuengirolassa asuva Matti Rissanen toivoi minun muistavan, että Suomi perii myös Espanjassa kirjoilla olevilta suomalaisilta 1,5 prosentin sairausvakuutusmaksun. Rissanen epäileekin, että laskun maksamalla Suomi pääsee vähemmin kuluin kuin mitä samat lääkärikäynnit maksaisivat Suomessa.

Väinö Lahtinen Espanjan Alicantesta puolestaan epäilee, ettei Kelan laskelma voi pitää paikkaansa, koska jos kyse olisi vain Espanjaan veronsa maksavista suomalaisista, lasku henkeä kohti olisi 2 800 euroa vuodessa.

Terveydenhoidon laskujen maksaja ei kuitenkaan määräydy verotuksen vaan Euroopan unionin lainsäädännön, asetuksen 883/2004 mukaan. Sen mukaan perusperiaate on, että terveydenhoidon kustannukset maksaa eläkkeen maksava maa. Eli vaikka suomalainen eläkeläinen asuisikin pysyvästi Espanjassa, mutta eläke maksetaan Suomesta, niin terveydenhoidon kulut maksaa Suomi. Sekä Espanja että Portugali laskuttavat kuukausimaksun perusteella, eivät todellisten kulujen mukaan. Siten umpiterveestäkin eläkeläisestä lankeaa laskuja Suomeen lähetettäväksi.

Kelasta kerrotaan, että nyt yhdestä eläkeläisestä Espanjalle vuodessa maksettava summa on 3 150,12 euroa eli 262,51 euroa kuussa.