Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) jättää kotimaan politiikan 24 vuoden kansanedustajauran jälkeen. Hallitus nimitti hänet kahdeksi vuodeksi Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin johtokuntaan.
– Nyt on kuusi kautta takana eduskuntatyötä, niin sikäli ihan mielenkiintoinen uusi tehtävä, määräaikainen tosin. Mahdollistahan on, että neljän vuoden päästä olisin uudelleen vaaleissa mukana, hän naurahtaa.
Koskinen sanoo tienneensä ehdokkuudestaan muutamia viikkoja. Hän perustelee haluaan lähteä Lontooseen sillä, että on ollut pitkin työuraansa kiinnostunut kansainvälisestä politiikasta ja toiminut muun muassa Etyjissä samalla toimialueella.
– Tässä vaiheessa tulee kuitenkin työuralla mahdollisuus, niin se täytyy käyttää hyväksi.
– Sehän ei ole kaikkein isoimpia pankkeja, mutta luonteeltaan tärkeää työtä. Edistetään Euroopan Unionin naapurialueiden maiden kehitystä, ehkä tulevaa rauhan Eurooppaa. Näen että kysymykset ovat ennestään tuttuja, hän perustelee.
Suomen sote-sotkuja ei jää ikävä.
– No ei, mutta sinänsä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista. Siihen on niin tottunut paneutumaan ja varmasti tuolta sivummasta jatkossakin vaikutan.
Rinne: Ei mitään tekemistä keskenään
Kolme viikkoa sitten hallitus nimitti samoin Antti Rinteen esityksestä kokoomusministeri Jan Vapaavuoren Euroopan investointipankin johtokuntaan Luxemburgiin. Rinne tarjosi paikkaa ensin puoluekollegalleen, entiselle valtiovarainministerille Jutta Urpilaiselle.
Valtiovarainministeri ja SDP:n puheenjohtaja vakuuttaa, ettei Koskisen nimityksestä tehty kauppaa SDP:n ja kokoomuksen välillä.
– Näillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Olen pyrkinyt löytämään molempiin tehtäviin parhaan mahdollisen suomalaisen ja mielestäni olen onnistunut, Rinne toteaa.
Oliko Johannes Koskinen ykkösehdokas vai harkittiinko tähänkin pestiin Jutta Urpilaista?
– Urpilainen ei ollut tässä vaiheessa mukana missään keskusteluissa. Olen nyt harkinnut näitä ehdokkaita tässä ilman Jutta Urpilaista, Rinne vastaa.
Koskisesta yksi 23:sta
Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki on perustettu tukemaan markkinatalouden ja demokratian kehitystä ennen kaikkea entisen Neuvostoliiton maissa. Se investoi nykyään noin 30 maahan lähinnä Itä-Euroopassa.
Johannes Koskisesta tulee yksi johtokunnan 23 jäsenestä ja hän edustaa pankissa Suomen lisäksi Norjaa ja Latviaa.
Suomen edustajana toimii tällä hetkellä ulkoministeriön osastopäällikkö Jorma Korhonen, ennen häntä kokoomuksen entinen maatalousministeri Jari Koskinen.