Kouvolan kaupunki on miettinyt jo vuosia, miten keskustaan saattaisiin uutta ilmettä ja uutta eloa. Nyt vastauksia haetaan Suomen Arkkitehtiliiton avustuksella ideakilpailusta. Määräaikaan mennessä ideoita tuli 70. Jokaiseen ideaan sisältyy useampi eri piirros.
– Tahdomme kehittää erityisesti niin kutsuttua Pukimon korttelia ja samalla kauppahallia. Tarkoitus on myös saada keskustakorttelit tiivimmin Manskin kävelykadun yhteyteen, kertoo kaavoituspäällikkö Hannu Tylli Kouvolan kaupungilta.
Suunnitelmista löytyy ideoita sekä asuinrakentamiseen että liiketiloihin. Kaupunkilaiset ovat päässeet kertomaan jo ennalta omia toiveitaan siitä, mitä he tahtoisivat kortteleihin rakennettavan. Suunnittelukilpailun osallistujat ovat myös pääseet lukemaan kaupunkilaisten toiveita.
– Keskustassa on selkeästi tarvetta saada lisää asuinhuoneistoja. Tällaisen kilpailun hienoin puoli on se, että voittavien töiden ideoita voidaan myös yhdistellä. Kaupunkilaiset pääsevät sanomaan sanansa myös kilpailutöistä, Tylli muistuttaa.
Asemakaavamuutos kesksutakortteleissa on tarkoitus tehdä tämän kevään aikana. Varsinaiseen rakentamiseen päästänee aikaisintaan parin vuoden kuluttua. Muutokset ovat isoja.
– Pohjolatorin torikansi muuttuu asuinkortteliksi ja torin alle suunnitellaan parkkihallia, Tylli kertoo.