Tästä on kyse
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan esitys uudesta sosiaali- ja terveysmallista on perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Kainuulaisen kansanedustaja Timo Korhosen (kesk.) mukaan asiantuntijat ovat poikkeuksetta sote-asioiden käsittelyjen yhteydessä olleet sitä mieltä, että Kainuun mallin kaltainen tapa toimia sosiaali- ja terveydenhuollossa on paras ja järkevin tapa.
– Sosiaali- ja terveydenhuollon iso ratkaisu tulee olemaan Kainuun maakuntakokeilun mallin kaltainen. Puhun maakuntakokeilun mallista, koska kieltämättä haikailen vielä sitä ratkaisua takaisin, mikä oli Kainuun maakuntakokeilussa. Tämä nykyinen Kainuun sotekuntayhtymä on hiukan riisuttu kokonaisuus niistä asioista. Yhteistyön pitäisi olla syvempää.
– Samaan aikaan mietitään, että millä tavalla valtion aluehallintoa kehitetään tulevalla vaalikaudella. Näen kuitenkin nämä kaksi kokonaisuutta yhdessä paketissa. Meillä olisi vahva Kainuun maakuntahallinto ja samassa paketissa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuolto, Korhonen jatkaa.
Perustuslakivaliokunnalla on muutama päivä aikaa miettiä, mitä sosiaali- ja terveysvaliokunnan esityksen kanssa tehdään.
Hallitukselle kiitosta Talvivaaran tilanteen hoidosta
Vaalitaistoon luottavaisin mielin lähtevä Timo Korhonen katsoo, että valtio on toiminut oikein Talvivaaran asioiden hoidossa.
– Hallitukselle on pakko antaa kiitosta toimistaan Talvivaaran suhteen. Rahoituksen osalta on tehtyä järkeviä, myönteisiä päätöksiä, ja Talvivaara on pidetty tietyllä tavalla toiminnassa. Töitä on koko ajan tehtävä, että löydetään uusi pitkäjänteinen vahva omistaja, jolla on tietotaitoa ja ymmärrystä hoitaa ympäristöasiat kuntoon.
Uutta omistajaa kaipaava Talvivaara tuskin päätyy kotimaisiin käsiin, arvioi Korhonen.
– Kaivossektori on niin valtavan pääomavaltaista yritystoimintaa, että kun mennään esimerkiksi Talvivaaran kokoluokkaan, niin meiltä ei löydy riittävästi kansallista pääomaa. Valitettavasti näyttää siltä, että joudumme hyväksymään sen, että ulkomainen pääoma, isot yritykset, tulevat suomalaiseen kaivosbisnekseen vahvasti mukaan. Niin kuin ne jo ovatkin.
– Mutta on myös pakko miettiä millä tavalla tulevat sukupolvet huomioidaan kaivostoiminnassa. Meidän on mietittävä kaivosrahastokokonaisuuksia. Kun tänne tulee ulkomaalaisia, jollakin tavalla liikevaihtoa pitää pystyä rahastoimaan myös tuleville sukupolville. Ei voi olla niin, että tänne tullaan, hyödynnetään meidän raaka-ainevarat ja lähdetään pois. Että meidän tulevat sukupolvet eivät hyödy millään tavalla.
Nuasjärveen suunniteltu purkuputki saa Korhoselta kielteisen kannanoton.
– Voisi kiteyttää, että vaikka sieltä purkuputkesta tulisi kuinka puhdasta vettä, luottamus Talvivaaraan on laajasti tavattoman heikko. On vaikea ihan maineongelman takia luottaa siihen, että mahdollinen purkuputki vastaisi siihen asetettuja toiveita. En voi ymmärtää, minkä vuoksi purkuputken osalta ei lähdetty tekemään heti alun perin yva-selvitystä, jonka kautta olisi voitu varmistaa, että edetään taiteen kaikkien sääntöjen mukaan, Timo Korhonen toteaa.