Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä palaa huomenna maanantaina töihin.

Sipilä kertoo blogissaan, että hän jatkaa töitään aiemmin sovitun kalenterin mukaisesti. Ainoastaan tiistailta on tilaisuus peruttu.

Sipilä kertoo perheensä saaneen valtavan määrän lämpimiä ja osaaottavia viestejä tutuilta ja tuntemattomilta. Hän kiittää kaikkia myötäelämisestä ja toivoo samalla, että saa perheensä kanssa jatkossakin tehdä surutyötä yksityisesti.

Sipilän poika Tuomo kuoli puolitoista viikkoa sitten. Hänet siunattiin haudan lepoon lauantaina.

Sipilä kertoo olleensa viime ajat tiiviisti yhdessä perheensä kanssa. Surua menetyksestä hän lievensi yhdessä poikiensa ja vävynsä kanssa valmistamalla Tuomolle veneenmuotoisen puuarkun.